Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Palkat puhuttavat kesätyöntekijöiden neuvontapuhelimessa

Soittoja tullut hieman aiempia kesiä vähemmän

Martti Kainulainen
Paljon esillä olleita nollatuntisopimuksia on noussut esiin neuvontapuhelimessa vain muutamia.
Paljon esillä olleita nollatuntisopimuksia on noussut esiin neuvontapuhelimessa vain muutamia.

Antti Autio

Kesätyöntekijöiden neuvontapuhelimessa on pyöritelty tänäkin kesänä samoja asioita kuin aiempina vuosina.

– Soitot käsittelevät enimmäkseen palkkoihin liittyviä kysymyksiä, kertoo Kesäduunari-infon neuvoja Sari-Anne Salminen.

Kesätyöntekijöiden neuvontapuhelinta ylläpitävät palkansaajajärjestöt SAK, STTK ja Akava.

Salmisen mukaan esille nousevia kysymyksiä ovat muun muassa se, onko työsopimuksesta ilmenevä palkka oikein tai onko puuttunut joitakin lisiä.

– Työsopimuksessa on voitu sopia, että lisät kuuluvat peruspalkkaan. Se ei tietenkään ole mahdollista, vaan lisät on aina maksettava peruspalkan päälle, Salminen kuvaa esille nousevia ongelmia.

Myös sairauslomakorvauksista tulee paljon kyselyjä. Työvuorokysymykset ovat niin ikään esillä.

– Jo vahvistettuja työvuoroja saatetaan perua yksipuolisesti, mikä ei mene lain kirjaimen mukaisesti. Työnantajalle jää palkanmaksuvelvollisuus vaikka peruisikin yksipuolisesti työvuoron.

Paljon esillä olleita nollatuntisopimuksia on sen sijaan noussut esiin neuvontapuhelimessa vain muutamia. Nollatuntisopimus tarkoittaa sitä, että työntekijän pitää olla valmis tulemaan töihin, mutta työnantajalla ei ole velvoitetta tarjota töitä tietyllä ajanjaksolla.

Salmisen mukaan soittoja neuvontapuhelimeen on tullut hieman vähemmän kuin viime vuonna. Tänä kesänä soittoja on tullut 237.

Hän kertoo, että eniten soittoja tulee kaupan alan sekä majoitus- ja ravitsemusalan kesätyöntekijöiltä.

Kauppa on Suomen suurin yksityinen työllistäjä. Majoitus- ja ravitsemusalalla on kesäisin paljon sesonkiluonteista työtä.

Soittojen määrä neuvontapuhelimeen ei ole suuren suuri suhteutettuna kesätyöntekijöiden määrään. Pelkästään S-ryhmä työllistää tänä kesänä noin 14 000 nuorta. SOK:n työmarkkinajohtajan Nina Meincken mukaan puolet on koululaisille tarkoitettuja tutustu ja tienaa -paikkoja ja toinen puoli normaaleja kesätyöpaikkoja.

– Kesätyöpaikkoihin on aina moninkertainen määrä hakijoita tarpeeseen nähden, Meincke sanoo.

Kesätyöntekijöiden määrä on S-ryhmässä pysynyt samana verrattuna henkilöstön kokonaismäärään.

– Kesätyöntekijöiden määrä on kasvanut aika lailla samassa suhteessa kuin koko henkilöstömäärä, Meincke arvioi.

Elinkeinoelämän keskusliitolla (EK) oli viime vuonna kampanja nuorten työllistämiseksi. EK:n asiantuntija Mika Kärkkäinen kertoo, että tänä vuonna vastaavaa kampanjaa ei järjestetty.

Hänen mukaansa kesätyöntekijöitä ei ole palkattu yrityksiin ainakaan vähemmän kuin vuosi sitten.

– Uskon, että kehitys on ollut suotuisaa tänäkin vuonna, Kärkkäinen sanoo.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.