Tiistai 26.9.2017Kuisma

Antti Rinne vaatii kaupungeille oikeutta tuottaa sote-palveluita – "ensimmäisen kerran järjen valoa"

Markku Ulander
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ennen eduskunnan täysistuntoa Helsingissä 13. kesäkuuta 2017.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ennen eduskunnan täysistuntoa Helsingissä 13. kesäkuuta 2017.

Lauri Nurmi

Suurimman oppositiopuolueen sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi Lännen Medialle sote-uudistuksen lykkäämistä ja maakuntavaalien siirtämistä 20 minuuttia pääministeri Juha Sipilän (kesk) twitter-ilmoituksen jälkeen.

– Hallitus ottaa uuden askeleen. Ensimmäisen kerran tuntuu, että hirveään hosumiseen ja huonoon lainvalmisteluun saadaan järjen valoa. Sille pitää nyt antaa aika ja tuki, että jokainen suomalainen saa verorahoilla tuotetut laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut, Rinne toteaa.

– Tähän asti hallitusta on ajanut sote-uudistuksessa eteenpäin ideologisuus, mutta onneksi perustuslakivaliokunta esti huonon mallin toteuttamisen, Rinne jatkaa.

Sdp on Rinteen mukaan valmis tukemaan uutta sote-valmistelua.

– Kunhan malli on sellainen, että julkinen sektori on vetovastuussa myös tuotannon puolella. Julkinen sektori voi sitten päättää käyttää yksityistä ja kolmatta sektoria tukenaan, Rinne toteaa.

Suurin oppositiopuolue vaatii, että hallitus antaa uudessa sote-valmistelussaan halukkaille ja kyvykkäille kaupungeille ja kunnille mahdollisuuden jatkaa sote-palveluiden tuottajina.

– Olisi järkevää, että kunnat voisivat toimia palveluiden tuottajina silloin, kun järjestäjätaho arvioi, että kunnilla on riittävät valmiudet toimia tuottajina. Sdp on esittänyt ja esittää tästä eteenkinpäin, että kaupungit ja kunnat, joissa sote-palvelujen tuotanto, tehokkuus, laatu ja saatavuus ovat kunnossa, voivat hyvin toimia tuottajina myös jatkossa, Rinne painottaa.

Hallituspuolueista kokoomus on ajanut suurille kaupungeille oikeutta jatkaa sote-palveluiden tuottajina, mutta ainakaan toistaiseksi mahdollisuutta ei ole sisällytetty sote-malliin.

– Todella toivon, että nyt uudistus voitaisiin tehdä yhdessä siten, että ratkaisusta saadaan vaalikausien yli kestävä. Olemme hyväksyneet sen, että meillä on x-määrä, tässä mallissa 18 kappaletta, isompia hartioita, joita hallitus kutsuu maakunniksi. Mekin voimme niitä kutsua maakunniksi, mutta meidän mielestämme itsehallinto edellyttäisi myös sitä, että maakunnalla olisi verotusoikeus. Silloin se olisi aito itsehallinto palveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen, Rinne arvioi.

Rinne tarkentaa, että hän ei odota hallituksen valmistelevan verotusoikeutta maakunnille. Sen sijaan hän odottaa, että palveluiden tuottamiseen pystyville kunnille annetaan siihen nyt mahdollisuus.

Lokakuussa 2018 vaaleilla valittavat maakuntavaltuustot saavat Rinteen mielestä vastuulleen tärkeän tehtävän.

– Kun verorahoja kerätään tiettyihin palveluihin, julkisten päätöksentekijöiden pitää päättää, miten ne käytetään. Tästä ei saa tehdä markkinamallia, Rinne toteaa.

Hallituksen sote-mallissa maakunnat saavat palveluiden järjestämiseen rahoituksen valtiolta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sairaanhoito on pisnestä.
Palvelua käyttäneeni olen huomannut että terveydenhoito on jo nykyisellään liiketoimintaa niin mikä sitten muttuu?Maksan veroina ja muina maksuina kaikesta palvelusta.Tässähän keskustellaan ihmisistä joille ei ole työterveys palveluja eli eläkeläiset ja lapset.Erikseen on jo nyt ne henkilöt jotka eivät muutenkaan mistään mitään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Antti Rinne (sd.): Jäitä hattuun!
Kun kuulee puolueiden puheenjohtajia, niin näkee täysin virheellisen ajattelutavan.