Torstai 24.8.2017Perttu

Haalarikamerat tulevat – poliisit haluavat oikeuden poistaa nauhoilta todisteet virkavirheistään

Poliisin handout-kuva kenttäpoliisin haalariin kiinnitettävästä BodyCam-vartalokamerasta.
Poliisin handout-kuva kenttäpoliisin haalariin kiinnitettävästä BodyCam-vartalokamerasta.

Henripekka Kallio

Poliisihallituksen asettama työryhmä esittää, että poliisi ottaisi valtakunnallisesti käyttöön haalarikamerat, jotka ovat olleet koekäytössä Helsingin poliisilaitoksella vuodesta 2015.

Työryhmä selvitti haalarikameroiden käytön edellytyksiä ja päätyi siihen, että lähtökohdat uuden tekniikan käyttöön ovat hyvät ja haalarikameroiden käyttöä voitaisiin laajentaa jo nykylainsäädännön nojalla.

Työryhmän mukaan lainsäädäntöä tulisi silti kehittää kuvaamista sekä tallenteiden käsittelyä ja säilyttämistä koskien. Myös poliisien koulutukseen tulee kiinnittää huomiota.

Poliisihallitus ei ole vielä suoranaisesti päättänyt, että haalarikamerat otetaan valtakunnallisesti käyttöön. Asiaa selvittäneen työryhmän puheenjohtajan, ylikomisario Sami Hätösen mukaan poliisin ylijohto on kuitenkin linjannut, että asiassa edetään työryhmän linjausten suuntaisesti.

Haalarikamerat ovat pieniä kameroita, joita poliisi käyttää jo kenttätyössään joissakin maissa.

Työryhmän mukaan haalarikameroiden on todettu parantavan poliisin työturvallisuutta, vähentävän poliisin väkivaltaista vastustamista ja lisäävän poliisin oikeusturvaa.

Helsingin koekäytön tulokset vastaavat muiden maiden kokemuksia. Helsingissä koekäytössä olleet laitteet ovat noin savukerasian kokoisia ja niissä on ulospäin näkyvä näyttö, josta näkyy, mitä kamera parhaillaan tallentaa.

Työryhmän loppuraportissa siteeratun tutkimuksen mukaan haalarikamerat ovat parantaneet Britanniassa ja Yhdysvalloissa joko poliisin, asiakkaiden, tai molempien käyttäytymistä merkittävästi niin, että esimerkiksi pidätystilanteiden jälkipuinnit ovat vähentyneet ja asiakkaiden valitukset poliisin toiminnasta suorastaan romahtaneet.

– Helsingin koekäytön aikana on huomattu, että käytös siistiytyy, kun nähdään, että tilanne kuvataan, Hätönen lisää.

Hätösen mielestä haalarikamerat lisäävät poliisin työn tuottavuutta.

– Jos haalarikamerasta löytyy tärkeä todiste, jonka esiinsaamiseen tarvittaisiin muuten tuntien tai päivien työ, niin silloinhan poliisin säästynyttä työaikaa voidaan ohjata muuhun. Näkisin, että tämä on järkevä panostuksen kohde, Hätönen sanoo.

Jos haalarikameroiden käyttöä lähdetään laajentamaan ja vakinaistamaan, ne voitaisiin saada valtakunnalliseen käyttöön ensi vuoden lopulla, kun tarvittavat koulutukset ja kalustohankinnat on saatu järjestettyä.

Kamerat kehittyvät nopeasti ja niiden hinnat laskevat. Hätösen mukaan olemassa on jo tekniikkaa, jolla haalarikamera voidaan yhdistää poliisiradioon ja älypuhelimeen. Viranomaiskäyttöön tarkoitettu kalusto ei ole kuitenkaan ihan halpaa, ja haalarikameroiden ottaminen jokaisen poliisin perusvarusteeksi vaatisi merkittää rahallista panostusta.

Haalarikameroiden käyttöön liittyy kiperiä periaatteellisia kysymyksiä. Poliisi ei voi esimerkiksi kuvata kotirauhan suojaamassa paikassa yhtä vapaasti kuin julkisella paikalla.

Suomen Poliisijärjestöjen liitto (SPJL) edellyttää, että haalarikameroiden käytössä varmistetaan poliisin itsekriminointisuoja. Se tarkoittaa kansainvälisten ihmisoikeuksien takaamaa oikeutta olla todistamatta itseään vastaan. SPJL:n järjestöpäällikkö Mika Nygård muistuttaa, että inhimillisiä virheitä sattuu kaikille.

– Suomalainen poliisi on hyvin koulutettu ja hyvällä moraalilla varustettu. En jaksa uskoa, että tästä olisi tullut mitään ongelmaa, mutta itsekriminointisuoja koskee kaikkia ihmisiä ja sen täytyy koskea myös poliisia, Nygård sanoo.

Käytännössä kysymys on siitä, että poliisit haluavat oikeuden poistaa haalarikameraan tallentuneen videokuvan ja äänen, jos niille on tallentunut poliisin itsensä tekemä virkavirhe. Työryhmän mielestä haalarikamerat eivät poikkea tässä suhteessa muusta poliisin dokumentoinnista.

– Pitää muistaa, että jos poliisi syyllistyy johonkin moitittavaan tekoon, niin onhan siinä kuitenkin partiokaveri ja todennäköisesti muitakin osapuolia paikalla, ja hän saa varmasti sen rangaistuksen, joka hänelle kuuluu, Nygård sanoo.

Helsingin poliisilla koekäytössä olevien kameroiden tallenteet tulee hävittää pysyvästi 24 tunnin kuluessa, ellei niiden säilyttämiselle ilmene laillista perustetta, kuten rikosepäilyä. Poliisihallituksen työryhmä esittää, että tallenteet saisi säilyttää jatkossa 96 tunnin ajan.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

KYLLÄ!
ehdottomasti kyllä! vähentää väärinkäytöksiä ja suojaa poliisia junteilta syytöksiltä ääliö-asiakkailta!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: KYLLÄ!
Miten se suojaa ylipäätään ketään, jos poliisi ensin vetää konnaa turpaan että soi, ja sen jälkeen pyyhkii tapahtuman nauhalta pois? Kyllä sen pitää olla molemminpuolista että siinä olisi mitään järkeä. Ja tarve pitää silmällä poliisienkin tekemisiä sen kun kasvaa päivä päivältä. Itsekriminointisuojaa ei tarvitse jos työkseen valvoo kriminaliteettia. Jos siihen on tarvetta niin kannattaa virkapukukin samantien laittaa henkarille. Kotirauhan suoja säilyy arkistointisäännöillä. Muutama pikkuinen lainmuutos niin asia on selvä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: KYLLÄ!
Kyynikko: Perustuslain ja muiden lakien suoja koskee kaikkia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: KYLLÄ!
Yksityishenkilö voi pitää omaa kameraansa jolla voi todistaa sen poliisin tekemän virkavirheen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: KYLLÄ!
Ateisti. Entä kun poliisi takavarikoi sen kameran ja se "sattuu" menemään rikki?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: KYLLÄ!
Tosiasaia on, että poliisi käsittelee melko huonosti 90% asiakkaista. He eivät pysty puolustamaan itseään. Silloin kun kaksi poliisia tulee usein vain päihteellisen kohteen luokse, tilanne eskaloituu. Tällöin ns. "asiakas" saa ruhjeensa, eikä hänen näkemyksellään tai mielipiteellään ole mitään merkitystä. Jos poliisilla ei ole mitään, mistä syyttää, he päästävät miehen (99% miehiä) aina kotiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: KYLLÄ!
Tarvitaanko kameroita, eipä välttämättä, vaikka piipittäjät niitä joka paikassa muitten suuhun tunkevatkin, mutta lisää poliiseja me tarvitsemme. Heitä ei näy enää lähiöissä, ei teillä, eikä kaduilla ja odotamme kun tehtäviä on paljon jonossa.
"Näin käy aina" kirjoittaa kyllä täyttä peetä ja mistä ne 90% tosiasiansa tiedot ovat meidänkin nähtävissä?
Pitää olla rehellinen itselleen... Olen hillunut nuorena varsin vilkkaasti ja jo silloin poliisien ote oli selkeä, paljon selkeämpi kuin nykyään ja se yksi vääntö kun teininä oli, oli täysin omaa syytäni josta otin opikseni.
Myöhemmin kaupungilla ja lähiöissä olen nähnyt esim. humalaisia käsiteltävän ihan kuten pitääkin. Jos joku alkaa hannaamaan, on asia kuitenkin hoidettava ripeästi ja tehokkaasti. Kyllä päiväkodit on jo meillä käyty jos kännissä heilutaan...
Ja mies vastaa siinä vaiheessa tekosistaan, eikä ala piipittämään letti tai polkkatukka liehuen.
Meillä on muutama verovaroin tuotettu palvelu, jotka ovat varsin tehokkaita kokoonsa nähden poliitikoista ja vieroksujista huolimatta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Luottamus tekojen mukaan
Miten varmistetaan näistä virkavirheistä dokumentointi vähintään muiden toimesta? Haluavatko suomalaiset todella poliisivaltion?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luottamus tekojen mukaan
Haluatko sinä Suomesta valtion jossa katuhuligaanit ja -mellakoitsijat määräävät tahdin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Luottamus tekojen mukaan
Minä ainakin haluan että poliisinkin toimia seurataan ja valvotaan niin ettei ne ryhdy rosvoiksi...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei näin
poliisi on suomessa vahvasti korruptoitunut jo esittäessään että todisteet poliisien laittomuuksista tuhotaan. kohta ne poistaa muistakin kohteista videotodisteita itseään vastaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: KYLLÄ!
Rangaistus on korkeintaan munkkikahvit toistuvasta hölmöilystä.

poliisi siiistiytyy
"...Helsingin koekäytön aikana on huomattu, että käytös siistiytyy, kun nähdään, että tilanne kuvataan, Hätönen lisää..."

On jo aika saada poliisin toiminta siistiytymää.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: poliisi siiistiytyy
Tolvanen, millä tavalla olet henkilökohtaisesti kokenut omassa elämässäsi, että poliisi on käyttäytynyt väärin?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
itsesuojeluvaisto
Noh, jotta poliisin rötöstely voidaan dokumentoida, täytyy kaikille kansalaisille sitten antaa kamerat, jotta kansalaiset voivat todistaa poliisia vastaan. Näin tästäkin ongelmasta pääsee eroon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: itsesuojeluvaisto
Jo nyt kansalaiset kuvaavat viranomaisten toimia itse ensin ärsytettyään ja niskoiteltuaan.
Sitten tekele laitetaan youtubeen sopivasti leikattuna "todisteena" viranomaisten mielivallasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samat säännöt kaikille
Perusteena omien laittomuuksien poistolle se että ilmankin joutuu kiikkiin? Mitenhän tuo oikeasti menee, jos partiokaverit tekevät virkavirheitä niin voi rikoksen uhri olla aika heikoilla jos tallenne oletuksena heti poistetaan. Vai uskooko joku että työpari noissa tilanteissa laittaa toisensa vastuuseen teoistaan? Vai koskeeka tuo tilannetta että omassa kamerassa näkyy työparin virkavirhe, eli onko luvallista poistaa kaikkien eikä pelkästään oman kameran video?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
valvokaa valvojiakin
"Pitää muistaa, että jos poliisi syyllistyy johonkin moitittavaan tekoon, niin onhan siinä kuitenkin partiokaveri ja todennäköisesti muitakin osapuolia paikalla, ja hän saa varmasti sen rangaistuksen, joka hänelle kuuluu, Nygård sanoo."

Oliko tuo vitsi?

Tuohon itsekriminointisuojaan voisi hieman sarkastisesti todeta, että "rehellisillä poliiseilla ei ole mitään salattavaa".

Ja nyt kun nämä kaikki viranomaisten uudet tiedonhankintametodit ovat kovasti tapetilla, niin voisi kysyä, että saavatko sitten muut epäillyt käydä läpi viranomaisten keräämää todistusaineistoa itsestään ja poistella sieltä itsensä kannalta ikäviä juttuja ennen muita tutkimuksia?

Kyllä se nyt on vaan niin, että itsekriminointisuoja tarkoittaa sitä, että oman syyllisyytensä selvittämistä ei tarvitse edesauttaa. Itsekriminointisuoja ei tarkoita sitä, että saisi sorkkia viranomaisten keräämää todistusaineistoa - ei, vaikka se todistusaineisto olisi omassa haalarikamerassa. Tietysti jos haalarikamera on yksittäisen poliisin itse itsensä ominpäin hankkima ja omin luvin käyttämä, niin hän saa henkilökohtaista omaisuuttaan sorkkia ja editoida niin paljon kuin huvittaa. Mutta jos haalarikamera on esimiehen tai poliisilaitoksen tai ministeriön tai vastaavan toimesta haalareihin asennettu, niin silloin sen keräämä materiaali on kyseisen tahon suorittamaa valvontaa ja sitä materiaalia saa ronkkia vain se kyseinen esimies- tai viranomaistaho, ei yksittäinen poliisi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: valvokaa valvojiakin
Juuri näin. Tilannehanen ei ole se että kyseinen poliisi kuvaa toimintaansa yksityishenkilönä. Kyse on siitä, että hänen valtion maksamaan asuunsa on kiinnitetty valtion kamera kuvaa hänen toimintaansa. Syntynyt tallenne ei ole missään tilanteessa kyseisen poliisin "oma" vaan se on koko ajan valtion omaisuutta. Näin ollen itsekriminointi ei ole relevantti argumentti. Tällaiset videotallenteet ovat lähtökohtaisest puolueetonta, poliisiorganisaation kollektiivisesti keräämää materiaalia jonka muokkaamiseen ei yksittäisellä poliisimiehellä tai -naisella pidä olla lupaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: valvokaa valvojiakin
Joo. Se on ihan arkipäivää, että työnantajat valvovat työntekijöitä ja tätä tehdessään taltioivat materiaalia. Eikä työntekijällä ei ole mitään oikeutta poistella tätä materiaalia kiistatilanteessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: valvokaa valvojiakin
Esitit asian ytimekkäästi tuossa viimeisessä kappaleessasi. Funtsailin samoja minäkin.

Tuosta partiokaverista. Mihin sitä kameraa sitten edes tarvitaan? Kuvitteleeko poliisi, että kamera on rauhoittaa. Kas, onhan meillä ympäriinsä erilaisia valvontakameroitakin. R-kioskeissa jopa, kun kerran niin usein kioskin valvontakameran videoilta napsittuja kuvia ryöstäjistä poliisin toimesta lehdissä julkaistaan. Tai yksityishenkilöiden riistakamerakuvat fillarivarkaista.
Mutta kun kamera on poliisin rintamuksessa, niin kaikki rauhoittuu... Ihanko totta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: valvokaa valvojiakin
Varmaan oikeusasteetkin sitten lopulta videoi, editoi ja mainostaa itteensä erehtymättöminä ja nuhteettomina...

Siitä sitten tasa-arvo toteutuu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mietinpä vaan?
Mietinpä vaan että miksi poliisilla olisi itsekriminointisuoja, koska hän ei ole yksityishenkilön asemassa ollessaan töissä vaan valtionvirkamies suorittamassa työtätehtävää ja tiedostaa kameran olemmassa olon. Ja luuleeko tosiaan joku että poliisi kusisi toisen poliisin päälle.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mietinpä vaan?
Ihan periaatteesta haluan sitten kamerat myös esim. Kelan virkamiehille ja lääkäreille. Näillä ei usein ole edes työparia todistamassa asiakkaan puolesta silloin kuin tekevät virheitä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Mietinpä vaan?
Ehdottomasti pitäisi myös muille virkakamiehille tulla kamerat jotka kuvaa, koska kelan virkamiehetkin sössii asioita joka kerta ja eri vastaukset saa eri virkailijoilta, samoin lääkärit jättää kirjoittamatta asioita mitä sanotaan ja kirjoitellaan pisin vittua asiat, joten ehdottomasti pitäisi tulla videokamerat kuvaaman taatakseen oikeusturvan kansalaiselle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Minäkin haluan
poistettavaksi materiaalin missä minä rikon lakia! Onhan minulla siihen oikeus itsekriminointisuoja nääs....
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Minäkin haluan
Saat ihan vapaasti poistaa sen kaikista käyttämistäsi laitteistasi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Minäkin haluan
Ei ole. Poliisi tulee ja takavarikoi ne, jos saa tietää. Ja syyte tulee varmasti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.