Perjantai 28.4.2017Ilpo, Ilppo, Tuure

Kielikiista riipii hallitusta puoliväliriihen alla

Rkp: Perussuomalaiset koplasivat yhteen "luumun ja elefantin".

Heikki Saukkomaa
Perussuomalaisten puheenjohtajuutta tavoitteleva eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho (vas.) ja ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 21. huhtikuuta 2017.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen rivejä raastaa ensi viikon puoliväliriihen alla kiista ruotsin kielen vapaaehtoisuuskokeilusta.

Hallitusohjelmassa sovittiin, että hallitus selvittää lainsäädännölliset edellytykset alueellisiin kokeiluihin kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua.

Selvitys ei perussuomalaisten mielestä ole edennyt tyydyttävästi, ja Yle kertoi torstaina, että puolue olisi kytkenyt ammatillisen koulutuksen uudistamisen ruotsin kielen vapaaehtoisuuskokeiluun.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja puheenjohtajaehdokas Sampo Terho ei perjantaina suostunut kommentoimaan tietoja ammatillisen koulutuksen uudistamisen ja kielikokeilun yhteenkoplauksesta.

– Perussuomalaisille on erittäin tärkeää, että tämä kielikokeilu tulee toteutumaan sellaisessa muodossa, että saadaan tieteellisesti mitattavia tuloksia eli saadaan riittävä otanta kokeiluun, Terho sanoi toimittajille eduskunnassa.

Terho ei täsmentänyt, mikä olisi perussuomalaisille riittävä otanta.

Myöskään opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) ei perjantaina halunnut kommentoida tietoja kielikokeilun ja ammatillisen koulutuksen uudistamisen koplaamista.

Grahn-Laasonen painotti kuitenkin, että ammatillisen koulutuksen reformi on valtioneuvoston hyväksyntää vaille valmis.

– Ammatillisen koulutuksen kenttä tarvitsee ja ansaitsee reformin, ja heidän näkökulmastaan tämä tilanne on aivan kohtuuton, että tämä uudistus on viivästynyt. Pyrimme löytämään sellaiset ratkaisut, että saamme sen valtioneuvostosta läpi mahdollisimman nopeasti, Grahn-Laasonen sanoi STT:lle.

Grahn-Laasonen on ajanut näkyvästi ammatillisen koulutuksen tehokkuuden lisäämiseen tähdännyttä reformia, jota on pidetty suurimpana koulutusuudistuksena Suomessa kahteen vuosikymmeneen.

Ministeri kertoi alkuillasta Twitterissä, että reformi etenee hallituksen esityksenä eduskunnalle ensi viikolla.

Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Stefan Wallinin mukaan ammatillisen koulutuksen uudistamisen ja ruotsin kielen vapaaehtoisuuskokeilun koplaus johtuu perussuomalaisten sisäisistä paineista ja puheenjohtajakisasta.

– Nyt yritetään kytkeä yhteen luumu ja elefantti, jotka eivät liity toisiinsa millään tavalla, Wallin sanoi STT:lle.

– Sitä mukaa kun perussuomalaiset ovat tällä vaalikaudella syöneet vaalilupauksiaan hirmuisella vauhdilla, on syntynyt paine osoittaa kannattajille, että puolue pystyy saamaan edes jonkinlaisia symbolisia voittoja, Wallin arvioi.

– Nyt mitataan hallituksen johtamiskykyä. Jos hallituksessa ollaan sitä mieltä, että tällaisia koplauksia ei voida tehdä, niin sitten pääministeri varmasti viheltää pelin poikki.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

tabu
Eikö keskustelu ruotsin kielen asemasta voitaisi jo lopettaa? Asiahan on tabu. Eivät persut ole saaneet tässä mitään kehitystä aikaan, eivätkä saa. Jos virkamies- ja kielilakia ei voida kohtuullistaa ja järkiperäistää, mistään muustakaan näpertelystä ei ole muuta kuin vaan haittaa. Eli kaikki joukolla ruotsia oppimaan, vaikkei sitä edes tarvittaisikaan muuhun kuin kielikokeeseen. Onhan tässä maassa paljon muutakin turhaa ja silti henki vielä pihisee. Sitäpaitsi ruotsin kielen pänttääminen kotona pitää nuorison poissa paheellisista harrasteista kuten viina-, huume- ja seksikokeiluista ja estää näin tehokkaasti nuorisorikollisuutta. Riittääkö tämä perusteluksi?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: tabu
Tämä perustelurimssu hipoo jo uskomattomuudessaan ruotsinkielisten ajatuspajojen yhtä mielettömiä selityksiä, miksi juuri pakkoruotsi ja virkamiesruotsi ovat ehdottoman tarpeellisia sivistämään tätä kurjaa kansaamme.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vapaus, kiitos
Tämä on se syy, miksi persut saivat ääniä. Nyt se pakkoruotsi pois, jotta ihmiset saavat olla vapaita!