Maanantai 4.5.2015Ruusu, Roosa, Rosa

Hihamerkeistä kirjoittanut teki Turun Sanomista rikosilmoituksen

Perussuomalaisten eduskunta-avustaja Helena Eronen ilmoittaa tehneensä rikosilmoituksen hänen kolumniaan käsitelleestä Turun Sanomien uutisesta. – Tein sen eilen netissä. Rikosnimike on törkeä kunnianloukkaus, Eronen vahvistaa.

Hän kertoi asiasta myös verkkolehti Uuden Suomen keskustelupalstalla.

Perussuomalaisia viime päivät kuohuttanut uutinen referoi Erosen aiemmin Uuteen Suomeen kirjoittamaa kolumnia. Hän protestoi siinä vähemmistövaltuutetun puuttumista poliisin käytäntöön pysäyttää ulkomaalaisia ja tarkistaa näiden henkilöllisyys. Eronen esitti satiirisessa tyylilajissa, että menettely korvattaisiin pakollisilla hihamerkeillä, joista selviäisi lähtömaa. Hän ehdotti samanlaisia hihamerkkejä myös muille vähemmistöille.

Kolumni poistettiin Uuden Suomen verkkosivuilta vielä samana päivänä.

Eronen toimii kansanedustaja James Hirvisaaren eduskunta-avustajana. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän johto vaati kolumnin vuoksi Hirvisaarta erottamaan hänet. Ryhmän enemmistö asettui samalle kannalle, mutta Hirvisaari itse ei pitänyt sitä tarpeellisena.

Eronen ja häntä puolustavat perussuomalaiset ovat tuohtuneita lähinnä Turun Sanomien nettiuutisesta, josta ei heidän mielestään käynyt riittävästi ilmi kolumnin satiirinen luonne. Uutisessa kylläkin kuvattiin kirjoitusta ilmauksella ”makaaberi ajatusleikki”.

Itse lehteen painetussa uutisessa Erosta myös haastateltiin.

– En kannata missään nimessä hihamerkkejä. Vitsailemme kavereideni kanssa, että me olemme kauheita natseja, joten ajattelin, että kirjoitus on kavereiden välinen typerä juttu, jossa naureskelen meille. Pitää jatkossa muistaa nykyinen työni, Eronen totesi haastattelussa (TS 12.4.2012).

Turun Sanomien päätoimittajan Kari Vainion mukaan lehti seisoo juttunsa takana.

Hän pitää tapausta lähinnä marginaali-ilmiönä, mutta katsoo, että tiedotusvälineiden painostaminen oikeusteitse on aina periaatteellisesti vakava asia.

– En nyt kyllä katso, että painostus tässä olisi kovin voimakasta. Olisi vähän eri asia, jos asialla olisi vaikka pääministeri tai kaupunginjohtaja, Vainio kuvaa.

Eronen on jo aiemmin kannellut uutisesta Julkisen sanan neuvostoon. JSN:n kantelun ohjeiden mukaan neuvosto ei käsittele asiaa, jos ilmoituksen tekijä selvästi hakee neuvoston päätöstä samassa asiassa nostettavaa rikos- tai vahingonkorvausoikeudenkäyntiä varten.

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Uhrikortti vedetty
Persut ne vetävät uhrikortin esiin tilanteessa kuin tilanteessa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kauheita natseja?
Miksi Eronen kavereineen vitsailevat olevansa kauheita natseja? Onko tässä jotain mitä ei kerrota? Ovatko kaveritkin lieksalaisia?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kauheita natseja?
yleistämällä "lieksalaisiin" sorrut itse rasismiin ja natsismiin
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hihamerkki
Mikäli tälläistä tekstiä laittaa vaikka "satiirisessa" ilmoituksessa niin ei ole aikuisen ihmisen tekoa!
Viitteet vielä natseihin ni onpa roimaa!!
Ja henkilön asema huomioonottaen, huh, huh
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Voi voi
Ihan rikosilmoitusta ollaan tekemässä. Mikä mahtaa olla Erosella korvausvaatimus kunnianloukkauksesta?

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huumorintaju
Aika huono huumorintaju vitsinkertojalla.

Asiasisältö
TS väitti jutussaan ihan muuta, kuin tuossa kirjoituksessa käsiteltiin. Jos kirjoittaja piruilee ajatuksella hihamerkeistä siksi, että ulkomaalaiset syyttävät poliiseja natseiksi heidän kysyessään henkilöpapereita, ei kyse ole siitä, että oikeasti haluttaisiin ulkomaalaisille tällainen hihamerkki. TS kuitenkin jutussaan antoi ymmärtää, että näin oli. Myöntäkää nyt jo typeryytenne ja lopettakaa tämä lapsellinen poliittinen filmaaminen, jossa kaadutaan heti rähmälleen huutamaan apua, kun joku heittää huumorilla jonkun sarkastisen kommentin. Pysykää asiassa ja lopettakaa näiden juttujen värittäminen oman näkemyksenne mukaisiksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Erinomaista
Hyvä.

Voispa äänen perua
Kunnon urpo! Hihamerkit on jo niin fasistista ajattelua että kannattaisi ryömiä jo maanrakoon.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ironista kyllä
Politiikkansa huomioon ottaen perussuomalaiset ovat aika pahuksen herkkähipiäisiä.

*sniff* :'(
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–22 ja viikonloppuisin kello 14–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
valehtelu on valehtelua
TS laittoi Erosen suuhun sanoja joita hän ei ole tarkoittantu. Se on valehtelemista ja tuomittavaa. Toivottavasti tulee kunnon rankku.