Puolustusministeri Stefan Wallinin aiemmin omistama asunto sijaitsee Turussa Vartiovuorenkatu 8:ssa. Talo kuvattu  4. huhtikuuta 2012.

Oikeuskanslerinvirasto selvittää Wallinin talokauppoja

Oikeuskanslerille on tehty ilmoitus puolustusministeri Stefan Wallinin (r) sekä hänen puolisonsa ja Åbo Akademin säätiön välisistä asuntokaupoista. Ilmoituksen on tehnyt Varsinais-Suomen poliisi.

– Kantelu tuli meille niin, että MTV3:n toimittaja lähetti Varsinais-Suomen poliisilaitokselle kyselyn tästä asiasta, ja poliisi lähetti sen meille tiedoksi. Me kirjasimme sen täällä kanteluksi, oikeuskanslerinvirastosta kerrotaan Turun Sanomille.

Asian käsittely jatkuu oikeuskanslerinvirastossa torstaina, jolloin asia annetaan esittelijän käsiteltäväksi.

Ilta-Sanomat kertoi tänään, että Wallin teki vuonna 2009 tuottoisat asuntokaupat Åbo Akademin säätiön kanssa. Wallin toimi tuolloin kulttuuriministerinä.

Wallinin tuottoisa asuntokauppa paisui keskiviikkona kohuksi. Sopassa on kyse Wallinin tekemistä kaupoista sellaisen säätiön kanssa, jonka valtuuskuntaan hän kuuluu. Ilta-Sanomien mukaan Wallin vaimoineen osti säätiöltä asunnon ja myi sen myöhemmin voitokkaasti takaisin samalle säätiölle.

Wallin maksoi vuonna 2001 asunnosta Åbo Akademin säätiölle reilut 225 000 euroa. Vuonna 2009 säätiö osti Turun keskustassa sijaitsevan asunnon takaisin. Hinta oli tuolloin vajaat 400 000 euroa.

Wallin kertoi Ilta-Sanomille, että kyse oli ihan normaalista asuntokaupasta. Åbo Akademin säätiön kiinteistöjohtaja puolestaan kertoi lehdelle, että säätiön strategiaan kuului ostaa kaikki myyntiin tulevat osakkeet kyseisestä osoitteesta. Hän ei osannut sanoa, miksi asunto myytiin Wallinille.

Tilastokeskuksen mukaan isojen kerrostaloasuntojen hinnat alueella nousivat Wallinin omistusaikana keskimäärin 37 prosenttia, kertoo IS. Wallinin asunto kallistui 75 prosenttia. Lehden mukaan Wallinien aikana asuntoon tehtiin pintaremonttia ja yhtiöön hissikorjaus.

TS

  • Stefan Wallin Turussa 19. maaliskuuta. TS/Jouko Vähä-Koskela.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ei meillä, vaan muualla
Meillähän ei ole korruptiota, meillä on vaan "Maan Tapa(tm)".

Ja Samma På Svenska.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Wallinin äkkilähtö
Tekikö Wallin mattivanhaset / paulalehtomäet ottaessaan yllättävät pikahatkat puolueensa puheenjohtajan tehtävästä?
Jos asia on miltä se näyttää, Rkp:n on syytä sanoa, että Wallin on rampa ankka ja nimittää puolustusministeri jo ennen puoluekokousta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No mutta
Vanhan arvotalon hinnat ovat ihan toisenlaisia kuin elementtikerrostalojen, vaikka olisivatkin tilastollisesti samalla alueella. Tuo "37%" on siinä mielessä ihan höpö höpöä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Oj då
Hej Stefan
Jag vet att allt vad du har gjort är lagligt. Du har bara gjort precis samma sak än dom 'andra'. Försvars minister Wallin har allt vad krävs från minister,
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Teko parempi kuin tarkoitus
Tilastokeskus (02/2010): "Ennakkotietojen mukaan vanhojen kerros- ja rivitalojen hinnat vuonna 2009 laskivat 0,3 prosenttia edellisestä vuodesta.
Pääkaupunkiseudulla hinnat pysyivät ennallaan, kun taas muualla Suomessa hinnat laskivat 0,5 prosenttia."
Myyntihetki v. 2009 ei ilmene uutisesta, mutta näyttää, että myyntihetkellä asuntojen hinnat olivat nopeassa laskussa, joka pysähtyi ja muuttui hintojen nousuksi loppuvuodesta, joten koko vuoden lasku oli vain tuo 0,5 %.
Voinee arvioida, että teko oli parempi kuin tarkoitus, koska hintaromahdusta ei tullutkaan.
Hintojen nousun seurauksena Wallinin myyntivoitto oli vain kaksinkertainen tilastolliseen hintojen nousuun verraten (75 % / 37 %).
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Markkinahinta
YLEn mukaan kiinteistön ostossa käytettiin muutaman välittäjän keskihintaarviota kohteesta. Täten maksettiin markkinahinta.

Tapa on yleinen kun hallitus haluaa varmistua siitä että jälkikäteen ei voida väittää että yhtä osapuolta on suosittu.

Jos markkinahinta maksettiin niin mistä oikein nyt taas riidellään?????
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Huijausta
Aivan sama, mitä asunnosta hän sai. Koko toiminta on kyseenalaista, kun itse kuuluu valtuustoon, joka päättää kenelle myy ja millä hinnalla. Tuo on se ongelma ja se kuinka paljon sai voittoa on vain osa ongelmaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Luotto
Meillä on tällaisia walliineita, jotka vievät poliitikkojen maineen. Voiko tällaisia herroja kunnioittaa ja arvostaa. Sitten ihmetellään, miksi poliitikkoja ei arvosteta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
pahoittelua
Seuraavaksi Wallin pahoittelee
tapahtunutta...siis sitä, että jäi kiinni.

---
Oneksi olkoon turkulaisille .Teilläpä on oikea bisnesmies oikein valtakunnan huipulta.Joko palli heiluu.