Maanantai 29.5.2017Oiva, Oivi, Olivia, Oliver

Suurin osa kuudesluokkalaisista osaa uida

Tyttöjen ja poikien taidoissa ei ole eroja

Anni Reenpää

Petra Sneck

Kolme neljästä kuudesluokkalaisesta osaa uida ainakin 200 metriä. Kuntakohtaiset erot lasten uimataidossa ovat silti yhä suuria, selviää tuoreesta valtakunnallisesta uimataitotutkimuksesta.

Uimataito on selvästi heikompi kunnissa, joissa opetussuunnitelman mukaista uimaopetusta ei järjestetä lainkaan.

–  Näissä kunnissa uimataitoisia on ainoastaan 63 prosenttia, kun taas kunnissa, joissa opetusta on jokaisella luokka-asteella, uimataitoisia on 79 prosenttia, kertoo Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö Likesin tutkija Matti Hakamäki.

Tutkimuksen mukaan kuudesluokkalaisista uimataitoisia on 76 prosenttia. Määrä on säilynyt lähes ennallaan vuodesta 2011. Tyttöjen ja poikien uimataidossa ei ole eroa. Tutkimuksessa nousi esille huoli maahanmuuttajataustaisten lasten muita heikommasta uimataidosta.

Tiedot käyvät ilmi Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton, Likes-tutkimuskeskuksen ja opetushallituksen yhteistyönä tekemistä tutkimuksista.

Lasten uimataitoon vaikuttavat koulujen uimaopetuksen lisäksi erityisesti uimahallin läheisyys ja käynnit uimahallissa vapaa-ajalla.

Tutkimukseen vastanneiden opettajien mukaan tavanomainen syy uimaopetuksen puuttumiseen on, että kunta ei varaa tarkoitukseen rahaa. Erityisesti haasteita on kunnissa, joissa ei ole uimahallia. Näistä vain puolet järjestää kuudesluokkalaisille uimaopetusta.

–  On huolestuttavaa, että näin monessa kunnassa lasten uimataidosta ja turvallisuudesta ollaan valmiita tinkimään. Juuri koulujen uimaopetuksellahan voidaan tavoittaa myös niitä lapsia, joilla ei muuten eri syistä johtuen vapaa-ajalla ole mahdollisuutta käydä säännöllisesti uimahallissa ja oppia uimaan, painottaa Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton puheenjohtaja Jukka Rantala.

Kuudesluokkalaisista noin puolet käy vapaa-ajallaan uimassa vähintään kerran kuussa. Joka kymmenes ui viikoittain. Tytöt ja pojat uivat yhtä usein.

Kuudesluokkalaisten uimataitoa on seurattu vuodesta 2000.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Vertailun vuoksi
Aikuisista puolet on uimataidottomia. Ei pysy pinnalla 200 m.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.