Maanantai 23.4.2018Yrjö, Jyrki, Jyri, Yrjänä, Jori, Jiri

Parvekesavuttelun rangaistuksena uhkasakko – todistaminen vaikeaa, valokuva rikkoo kotirauhaa

Lassi Puhtimäki
Taloyhtiöt voivat vuoden alusta hakea kunnilta lupaa kieltää parveketupakointi. Tauno on yksi parveketupakoinnin sijaiskärsijöistä.

Johanna Puukka

Kuntaliiton erityisasiantuntija Tarja Hartikainen arvostelee taloyhtiöiden tupakointikiellon hakemista kankeaksi. Hartikaisen mielestä tupakkalakia ja sen käytännön toteutusta olisi ollut hyvä valmistella huolellisemmin.

Byrokratian keventäminen ja normien purku ei tässä laissa hänen mukaansa toteudu, vaan käy päinvastoin.

–Viranomaisten ottaminen mukaan kiellon langettamiseen teki hausta raskaan ja kalliinkin. Ymmärrän, että eduskunnalla taustalla hyvä ajatus, mutta parempi vaihtoehto olisi ollut, jos taloyhtiöt olisivat itse saaneet määrätä tupakkakiellosta.

Taloyhtiöt voivat hakea tupakointikieltoa parvekkeilleen vuoden vaihduttua. Hartikainen toivoo, että taloyhtiöt eivät suin päin hakemusta jätä. Paineita siihen olisi ja laki sen mahdollistaisi, mutta maltti on nyt valttia. Tekeillä olevia ohjeita kannattaa odottaa.

–Toivottavasti saamme tammikuun puoliväliin mennessä ne valmiiksi yhteistyössä Isännöintiliiton, Kiinteistöliiton, Valviran ja Helsingin kaupungin kanssa. Tavoitteena on selkeät ja kattavat ohjeet, joilla byrokraattisesta hakuprosessista selviäisi mahdollisimman sujuvasti.

Huolellinen hakuasiakirjojen valmistelu kannattaa. Se nopeuttaa käsittelyä, mutta vaikuttaa myös kiellon hintaan. Kustannukset määräytyvät viranomaisen työhön käyttämän ajan mukaan.

Hartikainen neuvoo, että hakemuksien jättäjien kannattaa tehdä läksyt kunnolla. Asukkaita ja asuntojen haltijoita on kuultava, samoin rakenteelliset korjausmahdollisuudet tutkittava.

–Mitä paremmin hakemus on laadittu, sitä nopeammin se voidaan käsitellä.

Jos kieltoja saadaan voimaan ilman kanteluita ja muutoksenhakuja, ensimmäiset parvekesavut voivat sammua kesällä.

Oman vaikeutensa tuo Hartikaisen mukaan kiellon valvonta ja sen rikkomisen toteen näyttäminen. Rangaistukseksi voidaan asettaa uhkasakko.

–Pitäisikö valvovan viranomaisen eli tarkastajan omin silmin nähdä teko? Valokuva rikkoisi kotirauhaa. Jollakin teko olisi todennettava, jotta uhkasakon voisi asettaa. Pohdittavaa on paljon, Hartikainen huomauttaa.

Kiellon rikkominen ja sen todistelu johtaisi Hartikaisen mukaan uuteen kuulemiseen ennen kuin uhkasakon voisi langettaa maksettavaksi.

Hän uskoo ja toivoo, että voimaantuleva säädös on vain siirtymävaihe.

–Muutaman vuoden päästä meillä on laki, joka kieltää tupakoinnin muualla asunto-osakeyhtiöissä paitsi selkeästi osoitetuissa tupakointipaikoissa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Oman vaikeutensa
Minä kärsin autojen melusta ja pakokaasuista,kaikki parvekkeella olevat tavarat nokeentuu ja muuttuu mustaksi.Kirjoittakaapa uutisia autojen saasteista+melusta -mitenkä saasteet vaikuttaa ihmisen elämään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oman vaikeutensa
Autot välttämättömiä ja hyväksyttyjä välineitä liikkumiseen paikasta toiseen mutta tupakointi on, paitsi tupakoimattomia suuresti häiritsevä tapa myös kansanterveydellisesti valtava menoerä terveydenhoidolle ja sairaalahoidolle, josta syystä tupakoinnin minimoiminen kansalaisten keskuudesta ehdottomasti kannatettava asia. Taloyhtiöille oikeudet määrätä kunnon uhkasakot (useampi tonni) jotta tupakoitsijat saadaan "savustettua" ulos talosta toisten terveyttä pilaamasta!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oman vaikeutensa
Paitsi että autot eivät todellakaan ole välttämättömiä liikkumiseen paikasta toiseen. Joku voi uskoa että olisi mutta siinä tapauksessa hän on itse järjestänyt itsensä vapaaehtoisesti sellaiseen tilanteeseen että auto on näennäisesti välttämätön. Kuten esim. itse vapaaehtoisesti muuttamalla niin kauas työpaikastaan että työmatka olisi 'liian' pitkä. Ei se ole mitään auton välttämättömyyttä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oman vaikeutensa
Autollinen; miksi minun (autottoman) pitää taloyhtiössä päivittäin kärsiä autojen pakokaasuista? Nokipöly tulee myös asuntoon sisälle.

Pihan tilalla on joka yhtiössä autojen parkkipaikkoja, mikä on todella epäviihtyisää. Lisäksi se on lapsille vaarallista.

Etenkin pakkasella hirveä käry käy henkeen, kun kuskit tyhjäkäyttävät ja lämmittelevät näitä pyhiä kotteroitaan. Kaupungissa auto ei ole välttämätön, olette vain pilalle lellittyjä ja laiskoja. Ehdotankin, että kaupunkiin perustetaan muutama parkki-alue kauas asutuksesta. Kävelkää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oman vaikeutensa
Asunto-osakeyhtiöiden pysäköintipaikat liittyvät kaavoitukseen, eli on pakko olla tietty määrä pysäköintipaikkoja per asunto. Se että minne ne kaavoitetaan on kunnan vastuulla joskin taloyhtiö voi hakea muutosta jos perustelut löytyvät. Eli taloyhtiö voi vaikkapa pyytää että tontilta kaavoitetaan osa parkkihallia varten jolloin pihasta jää suurempi osuus viheralueeksi. Maksajia vain ei sitten tahdo löytyä koska rakentaminen jää taloyhtiön osakkaiden maksettavaksi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kielto
Tupakanpolton kerrostalon parvekkeella olisi voinnut kieltää suoraan laissa. Itse en polta, naapuri on ketjupolttaja joten käytännössä en voi olla parvekkeella muuta kun silloin jos on kova tuuli tai keskellä yötä jos en halua hengittää tupakansavua.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kielto
En itse polta, mutta onhan tämä naurettavaa. Jossain kansalainen sai juuri rangaistuksen, kun moitti naapuriaan haisevaksi. Onhan tämä kaksinaismoralismilla leikkimistä. Voi hyvänen aika tätä yhteiskuntaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kahteen leiriin
Ajan uusfasistinen henki on asia, jolle ei mahda mitään. Silti myös toista mielipidettä voisi joskus median palstoilla esitellä, perinteisen journalistisen etiikan hengessä. Jatkossa asunnto jakaantunevatkin kahteen leiriin: vapaamielisiin taloyhtiöihin ja kireäpipoisiin taloyhtiöihin - toivotaan ainakin, että vapaus asua ja elää kuten tahtoo säilyisi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Elämä ilman tupakkaa on raikkaampaa
Heh, entäpä jos tupakointiroskis on suoraan parvekerivin alla. Onko siinäkään järkeä? Tätä on nähty mm. Suikkilassa lapsiperhealueella.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
mikä ongelma?
Erään netissä ilmestyvät kirjoituskokoelman ("valemedian") mukaan naapurille hajuista huomauttaminen on kunnianloukkaus, josta oikeus tuomitsi 750 euroa kärsimyskorvausta. Plus sakot ja kulut päälle tietenkin.'
Eikä siellä mikään hajupoliisi käynytpaikan päällä.
Miksi parvekehajuhaitta olisi eri asia?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: mikä ongelma?
Haiskahtaa ja kovasti tämä sun keksitty juorusi :D
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: mikä ongelma?
Hajuhaitta johti tuomioon Joensuussa
Kirjoitin 13.12.2016 joensuulaismiehestä, joka oli joutunut kuulusteluihin 30.4.2016 kun hänen naapuriinsa muutti x-perhe.

20.12.2016 tuli tuomio, ja se on, kuten yleensä oikeuslaitoksessamme, aivan käsittämätön. Joensuulaismies joutuu maksamaan valtiolle 1020 euroa (30 päiväsakkoa à 34 euroa) ja 1105,64 euroa oikeuskuluja, x:lle 63,88 euroa todistelukustannuksia, 329,16 euroa oikeuskuluja ja 750 euroa korvauksia kärsimyksestä. Eli yhteensä 3268,68 euroa.

Googlaa itse
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ai että ajatus katkesi taas
Onko kotirauhan häirintää sellainenkin, että naapurissa havaitun vaaran tähden soittaa viranomaisen paikalle?
Oman oikeusturvani tähden enpä taida soittaa.

Ei tämä asia valmistelulla muuta kuin veny. Järkeä kehään: Jos kyseessä on rikollinen toiminta, josta voi saada vaikkapa sakkoja, valokuvaaminen tai videokuvaaminen on sen näytön hankkimiseksi sallittua. Mutta niitä otoksia ei saa käyttää mihinkään muuhun ja ne on luotettavan arvioinnin jälkeen hävitettävä (mahdollisesti).

Kuten journalistiliiton lakimies antoi lausunnon oppilaan luokassa kuvaamasta - Ei olisi saanut lisätä tekstejä eikä levittää.

Lehdelle: Hankkikaa todellista tietoa!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ai että ajatus katkesi taas
"Jos kyseessä on rikollinen toiminta, josta voi saada vaikkapa sakkoja, valokuvaaminen tai videokuvaaminen on sen näytön hankkimiseksi sallittua." jos kuvaa/videoi toisen asukkaan parvekkeelle se on kotirauhan häirintää! Joten sinäkin voisit hiukan hankkia todellista tietoa! saat kyllä kuvata esimerkiksi yleisesti jotain kerrostaloa ja sen parvekkeita, mutta jos yhdelläkään parvekkeella on henkilö tai edes ikkunassa syyllistyt kotirauhan häirintään ja et todellakaan saa käyttää niitä kuvia mihinkään. Ehkä joku instanssi suostuu niiden kuvien perusteella sakottaan parveketupakoijaa, mutta hän puolestaan voi haastaa kuvaajan oikeuteen...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ai että ajatus katkesi taas
Ja millähän oikeuksilla minä voisin kieltää vieraitani polttamasta parvekkeella, kyllä tulee mielenkiintoista käräjöintiä tästä laista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Neuvokaa!
Meillä avovaimo polttaa toistakymmentä savuketta omistamassaan omakotitalossa tv-huoneessa ja avopuolisona kärsin asiaista. Minulle tulee hengitysvaikeuksia.
Miten hän pääsisi pahasta tavasta?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Neuvokaa!
Avoerolla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kieltäjä
Samalla vois lailla kieltää portaissa tömistelyn ja ovien paiskomisen. Ei henkeen ota, mutta hermot menee.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: kieltäjä
hanki elämä
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miksi?
Minkä takia menisi parvekkeelle hytisemään kun liesituuletin on keksitty? En ymmärrä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
parveke tupakointi
Kaikista selvin olisi että taloyhtiö tekisi tiettäväksi uusille tulijoille että asunnoissa ja parvekkeilla on tupakointi kielto.Ei tulisi tupakoijia eikä riitoja.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: parveke tupakointi
Tämä terve asenne. Taloyhtiöiden sääntöihin selkeä kielto tupakoimisille, hakekoot sellaiseen yhtiöön jossa se sallittu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.