Torstai 22.2.2018Tuulikki, Tuuli, Tuulia, Hilda

Väkivalta sairaaloissa aisoihin uusin työtavoin

Työsuojelurahasto on myöntänyt 100 000 euron rahoituksen Turun yliopiston hoitotieteen laitoksella toimivalle monitieteiselle ja kansainväliselle tutkimusryhmälle. Tavoitteena on kehittää uusia työmenetelmiä väkivaltaisen potilaan kohtaamiseen ja tilanteiden ennakointiin psykiatrisissa sairaaloissa.

Asiakkaiden uhkaava käyttäytyminen on lisääntyvä ongelma terveydenhuollossa. Hoitajien työ on kuormittavaa erityisesti psykiatrisessa hoitotyössä, ja merkittävä työn kuormitustekijä on väkivaltaisuus.

Päätavoitteena onkin tukea psykiatrisilla sairaalaosastoilla työskentelevien hoitajien työhyvinvointia ja hoidon laatua.

Tutkimushankkeeseen on jo kertynyt kansainvälistä ja kansallista tietoa väkivallan esiintymisestä ja siitä, kuinka vaikeaa sen kohtaaminen on arkipäivässä.

– Suomessa käytetään runsaasti erilaisia pakkoon perustuvia hoitomenetelmiä psykiatrisessa hoidossa, kuten huone-eristystä, lepositeitä, tahdonvastaista lihakseen annettavia injektiota ja fyysistä kiinnipitämistä, hankkeen vastuuhenkilö, hoitotieteen professori Maritta Välimäki sanoo.

– Puuttuu kuitenkin perustietoa siitä, minkälaiset vaihtoehtoiset menetelmät olisivat käyttökelpoisia uhkaavien tilanteiden ennakoinnissa ja käsittelyssä. Tarvitaan myös syvempää ymmärrystä väkivaltatapahtumista, niihin johtavista tekijöistä sekä työpaikkakulttuurin vaikutuksista uhkaaviin tilanteisiin.

Välimäen mukaan uusien menetelmien ja työn kehittäminen lähtee hoitohenkilökunnan, esimiesten ja asiakkaiden välisestä vuorovaikutuksesta.

– Tarvitaan innovatiivista koulutusta, tutkimustietoa tehokkaista menetelmistä, syvempää ymmärrystä nykyisistä toimintatavoista ja rohkeaa uusien käytänteiden kokeilua.

Yhteistyössä potilas- ja omaisjärjestöjen sekä hoitohenkilökunnan kanssa saadut tulokset ovat jatkossa hyödynnettävissä terveydenhuollon eri alueille.

Tutkimustulokset ovat käytettävissä vuoden 2013 lopussa.

TS

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.