Kotimaa

Uusi ulkovartiolaiva on kallein vartioalus koskaan

Kotimaa | Turun Sanomat 23.11.2011 12:05 |
Päivitetty 23.11.2011 12:54

Eduskunta on myöntänyt miltei 100 miljoonaa euroa Rajavartiolaitoksen uuden ulkovartiolaivan hankintaan. Summa on peräti 40 miljoonaa euroa enemmän kuin kaksi vuotta sitten, jolloin Rajavartiolaitokselle myönnettiin 57 miljoonan euron tilausvaltuus.

Tilausta ei kuitenkaan laitettu viime hallituskaudella eteenpäin, kun rahat eivät riittäneet halutunlaiseen alukseen. Tämän vuoden kolmannessa lisäbudjetissa hallitus esitti ulkovartiolaivan hankintaan 70 prosentin korotusta eli yhteensä 97 miljoonaa euroa.

Eduskunta hyväksyi lisätalousarvion ja sen täydennykset täysistunnossaan keskiviikkona.

Vuosina 2009 ja 2010 ulkovartiolaivan suunnittelu-, hallinto- ja matkakuluihin sekä hankintaan varattiin lisäksi 10,4 miljoonaa euroa.

Laivan rakentamisesta järjestettiinkin jo viime vuonna tarjouskilpailu, jonka voitti STX Finland Oy:n Rauman telakka. Lokakuussa STX esitteli julkisuudessa (TS 8.10.) uuden sukupolven ulkovartiolaivaa, joka käy nesteytetyllä maakaasulla (LNG) tai dieselillä. Sitä tullaan käyttämään rajaturvallisuustehtävien ohella meripelastustehtävissä ja ympäristöturvallisuuden tehtävissä.

TS

TSTV - Uusimmat