Hätäkeskuksissa pulaa koulutetuista työntekijöistä

Marttiina Sairanen
Arkistokuva. TS/Marttiina Sairanen
Arkistokuva. TS/Marttiina Sairanen

Virpi Niemistö

Hätäkeskuslaitoksen suuri huoli tällä hetkellä on pula kymmenistä ammattitaitoisista työntekijöistä.

– Tämä henkilöstövaje on noin 30. Meidän poliisitaustaisesta henkilöstöstämme puolet eli noin sata kahdesta sadasta on rekrytoitu takaisin poliisitehtäviin, eikä uutta koulutettua henkilöstöä ole ollut saatavissa tarpeeksi tilalle, kertoo laitoksen johtaja Martti Kunnasvuori.

Hätäkeskuslaitoksen johtaja uskoo, että sinänsä sisäisen turvallisuuden selonteossa laitokselle osoitettu noin 600 työntekijän kokonaishenkilöstö on määrällisesti sellainen, jolla tullaan toimeen, jos ulkoisiin tekijöihin ei tule suuria muutoksia.

– Toki tarve enempäänkin olisi. Toimintamme on henkilöstöriippuvaista, kuten turvallisuusalalla yleensä.

Hän muistuttaa, että Hätäkeskuslaitos on käynyt lähihistoriassa läpi ison rakennemuutoksen, joka vähensi henkilökuntaa noin 20 prosentilla. Hätäkeskusten määrä väheni toissavuonna päättyneessä uudistuksessa viidestätoista kuuteen.

Kunnasvuori odottaa paljon hätäkeskusjärjestelmän tekniseltä uudistukselta. Uusi järjestelmä otetaan ensimmäisenä käyttöön Oulussa marraskuussa.

– Sen jälkeen hätäkeskuspuheluun voidaan vastata mistäpäin Suomea tahansa ja kaikilla keskuksilla on avattavissa samat tiedostot, jotta apua saadaan ohjattua oikeaan osoitteeseen.

Hätäkeskuslaitoksen johtaja sanoo olevansa tyytyväinen sisäisen turvallisuuden selonteon sisältöön siinä mielessä, että siinä Hätäkeskuslaitos rinnastetaan turvallisuusviranomaiseksi yhtälailla poliisin ja Rajavartiolaitoksen kanssa.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

ajatus
Osan koodaajista voisi kouluttaa hätäkeskuksiin, parin viikon kurssi niin asia on kunnossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
No voi sun
Eikö keskuksien yhdistäminen säästöt mielessä ollutkaan hyvä asia?

Vast: No voi sun
Usean poliisitaustaisen lähtö lyhyen ajalla sisällä pienistä hätäkeskuksista poliisitehtäviin olisi ollut paljon suurempi ongelma kuin nyt heidän lähtiessä suurista hätäkeskuksista.

Säästöt ovat jo toteutuneet. Hätäkeskuslaitoksen määrärahoja on pienennetty taantuman aikana suhteellisesti enemmän kuin miltään muulta valtion laitokselta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Missä? Missä? Missä?
Jotta missä? Niin, mahtaako tuolla hätäkeskuksen porukalla olla edes puhelinluettelon
karttaa? Jos soittaa, että tässä kadulla X on ihminen kaatunut ja kallo silleen huolella
auki, alkaa se jahkailu. Niin että mikä kaupunki? Turku. Mikä katu? No se katu X. Niin
toistatko? Katu X. Anteeks, sanotko vielä? Katu X.. Antaa olla, soitan Perttalaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Missä? Missä? Missä?
Kuvailet aika hyvin sitä yleistä tilannetta, jossa soittaja toistaa itsepintaisesti kadunnimeä jota ei ole olemassa. Esimerkiksi Turussa Varissuontie, Satavantie tai Jaakonkatu. Kumman vika? Soittajan vika.

Ja todella usein toistuu se ettei soittaja tiedä ollenkaan osoitetta eikä viitsi käydä katsomassa mistään. Bonuksena puheäänensä tupakalla ja viinalla pilanneet. Siinä saa aika monta kertaa kysyä ja paikka voi jäädä kokonaan selvittämättä.

Kaupunkia kysyttiin (tietenkin) puhelun alussa jo vanhan Turun palolaitoksen hätäkeskuksen aikanakin, jolloin samoja tai samalta kuulostavia kadunnimiä oli jo pienellä alueella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hätäkeskus
Johtuu hätäkeskuksen keskittämisestä.
Paikallisissa keskuksissa tiedettiin heti minne mennä ja mikä tie on ajokunnossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hätäkeskus
Myös nykyisin tiedetään hyvin mikä tie on ajokunnossa. Hätäkeskus selvittää minne mennään ja kunkin viranomaisen yksiköt ovat tietoisia ajokelvottomista teistä ja käytöstä poissa olevista silloista ja losseista.

Nykyinen järjestelmä on parempi, koska puhelukuormaa voidaan tasata useamman päivystäjän ja jatkossa usean hätäkeskuksen kesken. Varsinaista jonotusta kohtaa harvemmin kuin ennen pienissä hätäkeskuksissa. Osaamista (mm. eri kielet ja vaikeat paikannusmenetelmät) on nyt heti saatavilla paremmin kuin vanhassa järjestelmässä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.