Kotimaa

Hiippalakki kruunasi Posankan joulun

Kotimaa | Turun Sanomat 17.12.2010 17:43 |

Turun maamerkki Posankka sai perjantaina tonttulakin päähänsä perinteiseen tapaan. – Nyt oli korkea aika. Myssyn olisi voinut aiemminkin nostaa, mutta odotimme auraamista ja lumen sulamista, kertoo Caribian huoltomestari Tapio Tenlen.

Viitisen metriä korkean Posankan vaatettamiseen tarvittiin henkilönostimen lisäksi tikkaat. Caribian huoltomies Veikko Virta puki hattua henkilönostimesta ja Tapio Tenlen avitti tikkailla seisten.

– Puoli tuntia, niin myssy oli päässä, hän kertoo.

Taiteilija Alvar Gullichsenin luoma Posankka vartioi Helsinginkatua kylpylähotelli Caribian edustalla. Teräsvahvisteisesta lujitemuovista valmistettu otus on yhdentoista vuoden patsastelun jälkeen paitsi haalistunut myös elämän kolhima. Alusta asti Posankka on jouluisin saanut päähänsä tonttulakin, ja muutaman kerran myös ylioppilaslakin vappuna.

Turkulaisen Verhoomo Wäkkärän ompelema vuorillinen hiippalakki on käytössä toista vuotta.

– Vanha lakki meni ihan riekaleiksi. Sehän jäätyy kiinni Posankan päähän, niin että irrottaminen on ollut vaikeaa, Tenlen sanoo.

Kumiankan ja marsipaanipossun risteytys saa pitää hiippalakkinsa ainakin loppiaiseen. Lakki pysyy paikallaan vaijerin avulla.

– Pakkanen ei ole ainoa syy, miksi Posankka punoittaa talvella tavallista enemmän. Vaijeri nimittäin kiristää leuan alta, Tenlen nauraa.

HELI PELTONIEMI

24. lokakuuta

TSTV - Uusimmat