Maanantai 20.11.2017Jalmari, Jari

Starttipistooleita nikkaroidaan käsiaseiksi

Poliisin haltuun päätyy viikoittain useita aseita, jotka alunperin on valmistettu paukkupatruunoita käyttäviksi starttipistooleiksi. Ongelman paisuttua suureksi poliisihallituksessa on mietitty rajoituksia starttiaseiden hankkimiselle.

Ilmiö on Suomessa uusi, ylikomisario Reima Pensala kertoo. Hänen mukaansa paukkuaseita on hankittu Suomeen parin viime vuoden aikana tuhansia, jopa 10 000.

Startti- ja muut paukkupistoolit ovat luvallisia. Niiden hallussapito yleisellä paikalla on kielletty.

Paukkupistooleista voi nykymateriaaleilla muokata kestäviä käsiaseita aiempaa helpommin. Myös hinta houkuttaa.

– Halvimmillaan nämä aseet maksavat muutamia kymmeniä euroja. Kun vastaava toimintakyvyttömäksi tehty oikea ase maksaa tuhatkunta euroa, ei liene epäselvää, että paukkuaseet ovat hyvin kiinnostavia laittomille asevalmistajille, Pensala korostaa.

Esimerkiksi Venäjällä tehdään kaasu-, hiilihappo- ja paukkuaseita, jotka ovat samaa ainetta kuin oikeat pistoolit ja myös kestävyydeltään oikean veroisia. Laadukkaita paukkuaseita tuotetaan myös Turkissa, Balkanilla sekä Itä- ja Kaakkois-Euroopassa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.