Huttunen testimielellä Rally Estoniaan

Hyundain nuorten kuljettajien kehitysohjelmassa rallin MM-sarjan WRC2-luokassa ajava Jari Huttunen kilpailee Virossa viikonloppuna ajettavassa Rally Estoniassa.

Ralli on Huttuselle ja kartanlukija Antti Linnakedolle testikilpailu kahden viikon päästä ajettavaan Jyväskylän MM-ralliin, jossa kaksikko puolustaa WRC2-luokan voittoa viime vuodelta.

Tulostavoitteita tämän viikonlopun kisaan ei ole asetettu vaan pari keskittyy säätämään Hyundai i20 R5-autoa Jyväskylää varten.

– Nyt lähtökohta on erilainen kuin yleensä, sillä voittoa ei tavoitella hampaat irvessä. En ole aikaisemmin kilpaillut Virossa, joten olosuhteet ovat uudet, mutta uskon, että tästä kilpailusta paljon hyötyä Jyväskylää varten. Tärkeintä on saada kehitettyä autoa entistä paremmaksi. Teemme töitä erityisesti iskunvaimennuksen ja auton ajokorkeuden parissa.

Toukokuussa ajetun Portugalin MM-rallin jälkeen Huttunen on testannut Hyundaitaan asfaltilla. Viron viikonlopun jälkeen luvassa on vielä yksi testipäivä ennen torstaina 26. heinäkuuta käynnistyvää kotikisaa.

– Viime vuonna ajoin ennen Jyväskylää testikisana AutoGlym-rallin, joka oli samalla ensimmäinen nelivetokisani. Siellä ajoimme muutamia hyviä pätkäaikoja ennen kuin keskeytimme ulosajoon. Jyväskylästä tuli sitten kuitenkin voitto. Nyt taktiikka on erilainen, tarkoituksena ei ole huimistella ja nyt minulla on viime vuoteen verrattuna paljon enemmän kokemusta R5-luokan autosta.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.