Lauantai 17.2.2018Väinö, Väinämö, Karita, Rita

Latvala jahtaa jo viidettä Ruotsin valloitustaan

Jean-Pierre Clatot
Jarri-Matti Latvala Monte Carlon rallissa 27. tammikuuta.
Jarri-Matti Latvala Monte Carlon rallissa 27. tammikuuta.

Jari-Matti Latvala hakee viikonloppuna jo viidettä täysosumaansa Ruotsin MM-rallissa. Hänellä on voitot vuosilta 2008, 2012, 2014 ja 2017.

– Ruotsi on yksi suosikkiralleistani, ja siellähän saavutin ensimmäisen MM-voittoni kymmenen vuotta sitten. Ei kyllä tunnu, että siitä olisi jo niin kauan, Toyotan kokeneempi suomalaiskuski puntaroi.

– Viime vuoteen verrattuna uskon, että meillä on nyt parempi auto. Olemme testeissä keskittyneet sen parantamiseen hitaammilla ja teknisesti vaativammilla osuuksilla. Ehdottomasti teimme siinä edistysaskeleen.

– Kilpailu on kuitenkin entistä kovempaa tänä vuonna – yleisesti ottaen ja myös tiimin sisällä. Rallista tulee oikein mukava haaste täysissä talvioloissa, ja sen pitäisi auttaa minua nostamaan suoritustasoani. Olen luottavainen, että voimme taistella taas voitosta.

Latvala lämmitteli viikonloppuna Suomessa osallistuttuaan paikalliseen ralliin yhdessä Juho Hännisen kanssa historiallisilla Toyota Celica -malleilla.

Monte Carlossa Latvala oli toinen, kun uusi tallikaveri Ott Tänak ajoi kakkoseksi.

– Opettelen edelleen Toyotan ajamista. Lumella ajetun testimme jälkeen alan kyllä ymmärtää, miksi Jari-Matti voitti viime vuonna Ruotsissa. Katsotaan nyt rallin alussa, miten kaikki toimii, mutta tietenkin toivomme taistelevamme palkinnoista ja myös voitosta, virolaiskuski vuodatteli.

Esapekka Lapille Monte Carlon loppu oli pettymys, kun hän menetti nelospaikkansa viimeisellä erikoiskokeella.

– Enemmän siellä tuli kuitenkin positiivista kuin negatiivista. Ajoin hyvin tasaisesti, ja tavoitteeni on tehdä samoin Ruotsissa. Testissä sain 400 kilometriä kokemusta, ja uskon automme sopivan hyvin Ruotsin oloihin, Lappi luotaili.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.