Torstai 24.8.2017Perttu

Latvalan voittotaisto kiristyi sekuntipeliksi

Jari-Matti Latvala ajaa Portugalin MM-rallin kärjessä ennen illalla ajettavia viittä erikoiskoetta. Latvala on sekuntitaistelussa Citroenilla ajavan britti Kris Meeken ja virolaisen Ford-kuljettajan Ott Tänakin kanssa neljän erikoiskokeen jälkeen.

Latvala johtaa Meekeä puolella sekunnilla ja Tänakia 1,2 sekunnilla. Meeke, Tänak ja irlantilainen Craig Breen olivat vedossa neljännellä, 27,46 kilometrin erikoiskokeella. Kolmikko ajoi täsmälleen saman pohja-ajan ja kukisti Latvalan siinä 4,5 sekunnilla.

– Olen tyytyväisempi kuin aiemmilla erikoiskokeilla. Pieni muutos autoon paransi sen tasapainoa, Tänak sanoi MM-sarjan radiolle.

Meeke arvioi, että hänen ajoaan vaikeuttaa lähtöjärjestys, sillä hän starttaa vasta yhdeksäntenä. Breen oli tyytyväisempi.

– Kun painan kaasupoljinta, auto käyttäytyy juuri niin kuin toivon, Breen sanoi.

Latvala puntaroi nuotitustaan erikoiskokeella eikä ollut täysin tyytyväinen.

Latvalaa kiusaa selkävaiva, eikä hän vielä eilen illalla ollut varma, pystyykö hän tänään ajamaan. Hoitotoimet kuitenkin auttoivat.

– En ole sataprosenttisessa kunnossa, mutta 97-prosenttisessa, Latvala sanoi.

Latvalan tallikavereista Esapekka Lappi on 11. sijalla ja Juho Hänninen 12. sijalla noin puolen minuutin päässä kärjestä. Lappi juuttui rengasrikoista kärsineen Stephane Lefebvren taakse eikä kertomansa mukaan nähnyt pölypilvessä mitään erikoiskokeen kuuden viime kilometrin aikana.

Hänninen sen sijaan toivoi itseltään puhtaampia ajolinjoja, ettei aikaa kuluisi irtosorassa.

Tilanne

Tilanne 4/19 ek:n jälkeen:

1. Jari-Matti Latvala Toyota 48.07,1

2. Kris Meeke Citroen –0,5 sekuntia

3. Ott Tänak Ford –1,2

4. Craig Breen Citroen –1,4

5. Sebastien Ogier Ford –4,8

6. Hayden Paddon Hyundai –10,2

7. Thierry Neuville Hyundai –10,3

8. Dani Sordo Hyundai –10,7

9. Mads Östberg Ford –16,4

10. Elfyn Evans Ford –18,3

11. Esapekka Lappi Toyota –26,8

12. Juho Hänninen Toyota –34,0

..15. Teemu Suninen Skoda (WRC2) –2.15,8

Ek-ajat

Ek1 (3,36 km): Östberg ja Neuville 2.36,6, 3) Paddon –0,1, 4) Evans –0,4.. 6) Ogier, 7) Latvala –1,5.. 9) Hänninen –1,8.. 13) Lappi –2,6.. 15) Suninen –5,4.

Ek2 (26,70 km): Paddon 15.44,3, 2) Latvala –1,0, 3) Meeke –1,2, ...10) Hänninen –9,0, 11) Lappi –9,1.. 15) Suninen –50,8.

Ek3 (18,10 km): Latvala 10.25,2, 2) Evans –1,3, 3) Tänak –1,9, 4) Neuville –2,5.. 10) Lappi –6,1.. 12) Hänninen –9,8...14) Suninen –33,6.

Ek4 (27,46 km:) 1) Meeke, Tänak ja Breen 19.14,0, ...7) Latvala –4,5, ...11) Lappi –16,0, 12) Hänninen –20,4.. 15) Suninen –53,0.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.