Lauantai 30.7.2016Asta

Punaiset liput ja epäonni tuhosivat Räikkösen toiveet

Kimi Räikkönen 20.3.2016. Kuva: Lehtikuva/ Brandon Malone
Kimi Räikkönen 20.3.2016. Kuva: Lehtikuva/ Brandon Malone

Kimi Räikkönen keskeytti Australian Grand Prix -avauksen toisena vuonna peräkkäin. Ferrarin epäonnekkaalla suomalaiskuskilla on nyt muutenkin tilillään kolme keskeytystä viidestä viime kisastaan.

Ferrarilla oli loistava alku kisaan. Sebastian Vettel kiihdytti kolmosruudusta kärkeen, ja myös Räikkönen ohitti kummatkin Mercedekset ensimmäisessä mutkassa.

Ferrarin punavalkoinen auto oli hyvässä iskussa, ja Vettel ja Räikkönen pitivät asemansa, kunnes ensimmäisillä varikkokäynneillä Nico Rosberg pääsi suomalaiskuskin edelle.

Fernando Alonson ja Esteban Gutierrezin kolarista aiheutunut kisan keskeytys sotki sitten Maranellon kuviot. Mercedekset pääsivät iskemään keskikovilla renkailla, kun Ferrarit satsasivat pehmeisiin kumeihin.

Räikköselle tuli sitten noutaja 22 kierroksen kohdalla, kun tehot lähtivät. Syytä ei vahvistettu, mutta kaikki viittasi turbovikaan.

– Moottori kävi, mutta tehoja ei ollut. Ei voinut kuin keskeyttää, Räikkönen harmitteli.

Huonosta onnesta huolimatta Räikkönen suhtautui hyvin positiivisesti autonsa kilpailukykyyn,

– Aika-ajo käytiin oudoissa oloissa, ja kun aikaero Mercedekseen näytti aika isolta, jotkut vaahtosivat siitä, mutta tiesimme, että todelllisuudessa ero ei ollut niin suuri. Kisavauhtimme on muutenkin aina parempaa.

– Tämä oli nyt lämpöjen puolesta normaalimpi päivä, ja autot kulkivat hyvin. Harmi vaan, että tuli vikaa, ja oli pysähdyttävä. Niin se vaan joskus menee, Räikkönen listaili.

Räikkönen johti kisaa Vettelin varikkokäynnin jälkeen. Hän ajoi kolme kierrosta tallikaveriaan pidemmälle aika-ajon superpehmeillä renkaillaan.

– Varikkokäynneillä tiimi päättää, mitä teemme. He näkevät isomman kuvan tilanteesta, ja suunnittelemme taktiikan. Nyt se maksoi meille yhden paikan, jonka menetin Rosbergille. Kisan alussa meillä oli erittäin hyvä startti, ja onnistuimme ohittamaan Mercedekset. Uskon, että vauhdillisesti olimme aika hyviä, kunnes tuli se punainen lippu, ja tilanne muuttui.

Oliko yllätys nähdä muut keskikovilla renkailla uusintastartissa, kun te ette niitä ottaneet?

– Tietysti harkitsimme, mitä teemme, ja eri autoissa oli erilaiset valinnat. Nyt täytyy laskea, mikä oli paras valinta. Minun puolestani sillä ei ollut niin väliä, kun jouduin lopulta keskeyttämään, Räikkönen summaili.

Turun Sanomat, Melbourne

HEIKKI KULTA

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Taas
Voi Räkä, mikä tsäkä taas.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.