Hamilton voitti radalla ja kabinetissa – Bottas toinen, Räikkönen kolmas

AFP/Andrej Isakovic
Tallikaverukset Lewis Hamilton (vas.) ja Valtteri Bottas juhlivat Hockenheimin ykkös- ja kakkossijojaan, jotka ehtivät kisatuomariston käsittelyssä jo hetkeksi heilahtaa päälaelleenkin.

Heikki Kulta

Hetken näytti, että Lewis Hamilton olisi menettänyt Saksan tuomarineuvoston päätöksellä sunnuntain voittonsa, mutta lopulta Mercedeksen brittitähti selvisi varoituksella rataviivojen sääntöjenvastaisesta rikkomisesta.

Alkujaan tuomaristolta oli tulossa viiden sekunnin aikasakko, joka olisi nostanut Valtteri Bottaksen voittajaksi tallikaverinsa edellä. Valtteri Bottas ei kuitenkaan vienyt voittoa kuten aiemmin uutisoitiin, sillä päätös pyörrettiin.

Tähän olisi ennakkotapauksena käynyt kaksi vuotta sitten Bakussa tullut Kimi Räikkösen viiden sekunnin aikasakko vastaavasta rataviivojen ylittämisestä.

Lopulta tuomaristo kuitenkin katsoi, että nämä kaksi tilannetta olivat erilaiset, kun Hamiltonin tapaus sattui turva-autotilanteessa hiljaisessa vauhdissa ilman, että muita autoja oli lähettyvillä.

Hamilton säilytti näin Sebastian Vettelin ulosajon ansiosta saavuttamansa 17 pisteen johtoseman MM-taistossa. Mercedes olisi saavuttanut kauden toisen kaksoisvoittonsa myös siinä tapauksessa, että Bottas olisi noussut Hamiltonin edelle.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tämä nyt nähty
jatkossa seurannassa vian MotoGP ja F1 veneet. Niissä lajeissa kisataan mies miestä vastaan.
Formuloissa fennot lähtevät kohdilta 2 ja 3. Saku, joka lähti paikalta 1, ajelee omia aikojaan pihalle ja paikalta 14 lähtenyt britti voittaa.
F1:ssä kakkoskuskit (Räikkönen ja Bottas) voivat vain voittaa jos primadonnat eivät saavu maaliin. Se on mårjens ja moottoriurheilun pariin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Räikkönen on sarjassa vain fanimäärän myötä
Hamilton voitti, koska Bottas ei osaa ohittaa eikä ajaa aika-ajoja, ja koska Räikkönen on kilpaurheilijana niin surkea, ettei osaa käydä edes radiokeskusteluja niin kuin normaali täysjärkinen ihminen. Alonson kommentti Kimistä oli täysin oikea; pätki aina vähintäänkin puolella sekunnilla.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei paha
Hamilton ei kilkanut ketään myöskään ulos kuten ferrarin tohelokuskit ovat jo tälläkin kaudelle tehneet.

Ompa kabineissa on sovittu mestaruuskin, kuten vuonna 2007 joten aika pientä tämä siihen verrattuna.