Bottas tulkkina miten kakkossijat syövät miestä

Mark Thompson
Valtteri Bottas palkintopallilla Montrealissa 10. kesäkuuta.
Valtteri Bottas palkintopallilla Montrealissa 10. kesäkuuta.

Heikki Kulta

Voittaja Sebastian Vettel, kolmossijan napannut Max Verstappen ja kansainvälinen F1-media saivat lyhyen oppimäärän suomenkieltä Kanadan Grand Prix -kisan lehdistötilaisuudessa.

Turun Sanomat kysyi Valtteri Bottakselta, syökö neljäs kakkossija seitsemässä kisassa miestä niin kuin Suomessa sanotaan.

Vettel halusi tietää, mitä miehen syöminen tarkoittaa. Bottas selvitti, että se on sellaista sisäistä kalvamista, ja käytti sitten karskimpaa suomea, minkä saksalaiskuski heti ymmärsi.

– Kun kuljettaja haluaa voittaa, kakkossijat eivät silloin ole paras paikka. Mutta totuuden nimessä nyt lähtökohdista sillä startilla, minkä sain ja sillä vauhdilla, mikä autossa oli, ei tämän enempää olisi voinut tullakaan. Mitään ei olisi voitu tehdä paremmin.

– Olemme siellä, missä tiiminä olemme. Ferrari oli parempi tänä viikonloppuna ja Red Bull oli hyvin lähellä meitä. Ei tällä autolla olisi pystynyt tekemään enempää. Siksi en ole hämmentynyt kakkossijasta. Epäilemättä olemme olleet tällä kaudella aika lähellä voittoa, ja varmuudella jatkamme kirimistä tiiminä. Parannemme ja parannan itsekin, sillä liekki palaa edelleen, Bottas totesi.

Mercedes saa uuden moottorin vasta seuraavaan kisaan Ranskaan. Olisiko se auttanut Kanadassa voittoon?

– Tämä oli maksimitulos, mihin pystyimme tällä kertaa kisassa. Aika-ajossa kysymys oli sadasosista, ja jos olisin ollut paalulla, kisatulos olisi voinut olla erilainen. Nyt maksimoimme sen, mitä meillä oli. Olen tyytyväinen siihen, mutta en ole tyytyväinen, kun jäimme Ferrarin taakse, Bottas kuittasi.

Startissa Bottas sai taistella tosissaan pitääkseen Max Verstappenin takanaan.

– Startissa olin oikealla puolella rataa, eikä se ollut paras kaista. Asvaltti oli likainen ja pitoa oli vähän, kun muut luokat tekivät lentäviä lähtöjä, eivätkä siten jättäneet siihen kumia. Sain hyvän lähdön viivalta, mutta renkaat sutivat. Olin ulkopuolella, kun Max oli sisällä, ja sitä kautta pystyin viemään tarpeeksi vauhtia toiseen mutkaan. Osuimme Maxin kanssa, mutta tilanne oli ok. Oli avaintekijä pitää paikka säilyttääkseni kakkossijan maalissa. Senkin jälkeen kisa oli kyllä aika haastava.

Lopussa Bottas joutui säästämään polttoainetta ja hän uskoi, ettei tankkiin jäänytkään mitään jäljellä.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sattuuhan tuota
Sattuuhan tuota. Itse selitin eräässä tapaamisessa amerikkalaiselle kolleegalleni englanniksi, miten Suomessa ei ole jääkarhuja, vaikka yleinen harhaluulo näin väittääkin. Käytin termiä "ice bear". Suomalaiset kolleegani korjasivat pikaisesti, että tarkoitan "polar bear":a.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.