Sunnuntai 20.5.2018Lija, Karoliina, LilliKaatuneitten muistopäivä

Alonso ajaa täydet F1- ja WEC-kaudet

Jamie Squire
Fernando Alonso (kesk.) vilkuttaa yleisölle varikolla Indianapolisissa toukokuussa 2017.
Fernando Alonso (kesk.) vilkuttaa yleisölle varikolla Indianapolisissa toukokuussa 2017.

Fernando Alonsolle on luvassa uransa kiireisin kilpakausi. Hän ajaa McLarenilla kaikki 21 Grand Prix -kisaa ja osallistuu lisäksi Toyotalla myös kaikkiin FIA:n kestävyyskisojen MM-sarjan osakilpailuihin.

F1-kausi starttaa 25. maaliskuuta Australiassa ja WEC-sarjan ensimmäinen kisa on 5. toukokuuta Belgian Spassa.

WEC-ohjelma on uusiutunut ja superkauden ohjelma kattaa viisi osakilpailua 2018 ja kolme lisää 2019.

Varikkohuhuissa väitettiin, että McLaren olisi aiemmin esittänyt espanjalaiskonkarille toiveen minimoida urheiluautojen MM-ohjelmansa, mutta nyt Toyota on nikkaroinut hänelle täyden ohjelman.

BBC:n mukaan USA:n Grand Prix -kisan vuoksi Alonso olisi joutunut jättämään väliin samaan aikaan käytävän WEC-sarjan Japanin osakilpailun Fujin radalla. Toyotan anomuksesta Japanin kisa kuitenkin siirrettiin viikolla aiemmaksi, joten Alonso pystyy olemaan siinäkin mukana.

Tiettävästi ensimmäistä kertaa historiassa FIA:n alainen MM-osakilpailua siirrettiin yhden kuljettajan aikatauluongelmien vuoksi.

Alonso kiitteli twitter-tilillään aikataulumuutosta hienoksi uutiseksi.

36-vuotias espanjalainen pystyy näin taistelemaan Le Mansin voiton lisäksi myös mestaruudesta WEC-sarjassa.

McLarenin johtaja Zak Brown ei ole huolissaan tähtensä jaksamisesta.

– Fernando on valmistautunut erittäin hyvin, ja tietää, mitä menestykseen vaaditaan. Hän ei ottaisi ylimääräisiä sitoumuksia, jos ei uskoisi selviytyvänsä kummastakin korkeimmalla tasolla, Brown totesi.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.