TPS joutui tyytymään tasapeliin Kuopiossa

Hieman vaisu TPS joutui tyytymään tasapeliin Kuopiossa Pallokissoja vastaan. Paikkoja oli ja hieman pettynein mielin alkoi kotimatka Turkuun 1-1 (1-0) tasurin jälkeen. Paikkoja kyllä vierailijoilla oli, mutta Pallokissojen puolustus piti pienestä epävarmuudesta huolimatta.

Ottelun ennakkoasetelma oli selkeästi turkulaisten puolella. TPS oli voittanut edellisessä kamppailussaan GBK:n puhtaasti 7-0 ja sillä oli alla kaksi nollille voitettua ottelua takanaan. Pallokissat puolestaan kärsivät aiemmin 0-6 rökäletappion Vantaalle.

TPS aloitti ottelun voimakkaasti ja hallitsikin kamppailua hienokseltaan. Pallokissat kuitenkin jauhoivat rauhallisesti, sillä sää oli todella kolea ja tuulinen. TPS oli joukkueena teknisempi ja sen syötöt olivat vastustajaa tarkemmat. Turkulaiset voittivat enemmän kaksinkamppailuja ja heillä olivat nopeammat hyökkäyksiin lähdöt.

Kylmää vettä tuli silti TPS:n niskaan kahdeksannella minuutilla. Pallokissat pääsivät iholle aivan maaliviivalle maalivahti Inkeri Niemen eteen. Hän haparoi kiinniotossaan ja Aino Kröger pääsi tuikkaamaan pallon maaliin aivan Niemen nenän edestä. Maalin jälkeen ote siirtyi entistä selvemmin turkulaisille, mutta ilman tulosta.

TPS jatkoi painostustaan heti toisen puoliajan aluksi. Ansaittu tasoitus tuli, kun Netta Hannula pääsi viimeistelemään Pallokissojen maalivahti Elsa Sulkun taakse. Ja hieman myöhemmin Jutta Rantala tykitti pystytolppaan.

Loppu ottelusta oli sitten Pallokissojen kannalta selviytymistaistelua. Pari todellista hyökkäystä, ei enempää. TPS:n kärkikaksikko Jutta Rantala- Hanna Ruohomaa selkeästi agressiivisimpi kuin Pallokissojen Signy Aarna -Aino Kröger.

- Kyllä meillä riittävästi paikkoja oli ja työmoraali riittävä. Jotenkin vain otteet jäivät hieman vajaaksi. Pallokissat eivät juurikaan hyökänneet ja ote oli meillä. Ei tämä tasapeli kuitenkaan mikään suuri pettymys ole. Pitkä kausi on vielä edessä, mietti TPS:n päävalmentaja Sami Haltia.

Kari Leskinen

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.