Torstai 24.5.2018Tuukka, Touko

TuTo-kasvatti Meriluoto Ruotsista HJK:hon

HJK on solminut kauden 2015 kattavan sopimuksen Suomen maajoukkuemaalivahti Minna Meriluodon , 29, kanssa.

Turkulianen Meriluoto palaa Suomeen Ruotsissa vietettyjen vuosiensa jälkeen. Ruotsiin TuTo-kasvatti Meriluoton siirtyi vuonna 2007, ja hän on pelannut Ruotsissa siitä saakka yhtäjaksoisesti. Ruotsissa viettämien vuosien aikana Meriluoto on ehtinyt edustaa Umeå Södraa, Hammarby IF:ää, Jitex BK:ta ja viimeisimpänä Vittsjö GIK:n riveissä.

Suomen maajoukkueessakin Meriluoto on ollut jo usean vuoden ajan vakiokasvo. Maajoukkueessa pelejä on kertynyt yhteensä 52 kappaletta. Tällä hetkellä kovaa taistelua ykkösvahdin paikasta käyvän Meriluodon viimeisin esiintyminen maajoukkueessa oli elokuussa, kun hän piti nollan Suomen kukistaessa Bulgarian 8-0 MM-karsintaottelussa.

-HJK tuntui hyvältä vaihtoehdolta minulle. HJK:ssa halutaan selvästi satsata myös naisjalkapalloiluun paljon, vaikka menestystä ei ole viime vuosina kovin paljoa tullutkaan. Nyt menestystä halutaan taas saavuttaa ja haluan ehdottomasti olla mukana tässä projektissa, Meriluoto tuumailee.

-Totta kai on iso juttu tulla takaisin Suomeen pelaamaan monen ulkomaan vuoden jälkeen. Vaikka Ruotsissa minut oltaisiin vielä haluttu pitää, halusin itse tulla HJK:hon nimenomaan menestymään. Ruotsista on hyvät vuodet alla ja siitä on hyvä jatkaa Suomeen, Meriluoto jatkaa.

Turun Sanomat

Kuva: Lehtikuva

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.