Perjantai 25.5.2018Urpo

Kotitappio päätti SalPan kauden

Salon Palloilijoille jäi luu käteen, kun Kakkosen B-lohko pelattiin päätökseen lauantaina. Viimeiseen kierrokseen lohkon piikkipaikalta lähteneelle salolaisjoukkueelle olisi riittänyt TPV-pelin voitto Ykkösen nousukarsintoihin, mutta paineitta pelanneet palloveikot veivät sarjapisteet 4-2-voitollaan.

Pisteittä jääminen tarkoitti SalPalle lohkon ykkössijan karkaamista helsinkiläisjoukkue Viikingeille, joka omassa pelissään voitti FC Jazzin maalein 3-2.

Myös porilainen Musan Salama nousi salolaisten edelle 5-0-voitollaan Nummelan Palloseurasta, joten ”Joutsenet” jäi lopulta 12 joukkueen lohkossa sijalle 3.

SalPaa ensimmäistä kauttaan valmentanut Jarkko Tallqvist myönsi rehdisti TPV:n paremmuuden.

-Kyllä siinä vähän niin kävi, ettei nuori joukkueemme osannut käsitellä paineita. Toiset jännittivät enemmän, toiset vähemmän. Puolustuspelimme oli kauden heikointa. Kaikki kunnia kuitenkin vastustajalle; he pelasivat omilla vahvuuksillaan ja ansaitsivat voittonsa, päävalmentaja sanoi.

SalPa nousi mukaan lohkon voittokamppailuun loppukesällä, kun joukkue voitti kuudesti peräkkäin. Viimeisen kolmen kierroksen aikana ”Joutsenet” keräsi kuitenkin vain yhden tasapelipisteen.

-Nyt tietenkin harmittaa paljon, mutta kauteen pitää silti olla tosi tyytyväinen. Voitimme kuitenkin 13 ottelua ja pelimme kehittyi kauden aikana paljon. Kyllä pojat voivat olla ylpeitä itsestään, Tallqvist kertasi.

Pettymys koettiin myös naapuriseurassa, kun Peimari United hävisi murskaavasti FC Espoolle kotikentällään tennisnumeroin 0-6. Sarjanousijalle tappio tarkoitti samalla jäämistä sijalle 10, joka tietää samalla tippumista takaisin Kolmoseen.

Pirteästi kauden avauspuolikkaan pelanneen Peimari Unitedin loppukausi oli surkea, sillä viimeisestä 10 ottelustaan se keräsi vain vaivaiset kaksi pistettä.

B-lohkon ykkösen Viikinkien lisäksi Ykkösen nousukarsintoihin ylsivät lohkonsa voittaneet KTP ja AC Kajaani, sekä paras lohkokakkonen GBK. Niistä kahdelle avautuu paikka ensi kauden Ykköseen.

Joonas Jussila

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.