Perjantai 22.6.2018Paula, Liina, PauliinaJuhannus

Anna Signeul ei kaipaa kentälle arkajalkoja

Ruotsalainen Anna Signeul on tottunut haasteisiin ja pitkiin projekteihin. Hän on ylittänyt esteitä ensin pelaajana ja nykyään valmentajana.

Nyt Signeul, 56, on uuden haasteen edessä, kun hän yrittää valmentaa Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen MM-turnaukseen. Sunnuntaina karsintaurakkansa aloittava Suomi ei ole koskaan yltänyt MM-kisoihin.

– Tämä joukkue on tulevaisuudessa todella hyvä. Joukkueessa on todella kunnianhimoisia pelaajia, joilta löytyy myös taitoa, Signeul kehuu.

Kokenut ruotsalaisvalmentaja otti maajoukkueen virallisesti komentoonsa syyskuun alussa. Jo sitä ennen hän oli saanut silmäyksen suomalaiseen jalkapalloon.

Ensikosketus on ollut myönteinen, vaikka Signeul myöntää työtä riittävän. Hän kehuu nuoria pelaajia, heidän työmoraaliaan ja maajoukkueen potentiaalia.

– Meidän täytyy olla rohkeita ja uskoa itseemme. Jos jalkapallossa haluaa menestyä, täytyy ottaa myös riskejä.

Puhe saattaa kuulostaa kliseiseltä, mutta Signeulin sanoille antaa pontta pitkä ura valmentajana.

Suomen päävalmentajaksi hän hyppäsi valmennettuaan Skotlannin naisten maajoukkuetta vuodesta 2005 tähän kesään. Pitkä projekti päättyi EM-kisoihin, joihin skotlantilaisnaiset eivät olleet koskaan aiemmin yltäneet.

– EM-turnaus oli todella iso asia pelaajille sekä ylipäätään skotlantilaisille tyttö- ja naisjalkapalloilijoille.

Pelaajat lopettavat liian aikaisin

Kohteliaan, sanavalmiin ja innostuneen kuvan itsestään jättävä Signeul ei ole epäröinyt puhua tyttö- ja naisjalkapalloilijoiden asemasta niin Ruotsissa kuin Skotlannissa.

Suomen päävalmentajana hän on nähnyt naisten liigaotteluita, vieraillut muutamien ulkomailla pelaavien suomalaisten kamppailuissa ja vetänyt maajoukkueleirin Portugalissa.

Suomi myös kohtasi Portugalin tuplamaaottelussa, ja molemmat pelit päättyivät tasan.

– Naisten liigan pelaajien tekninen ja taktinen tietous ovat hyviä. Olen vaikuttunut myös valmentajien toiminnasta, hän sanoo.

Sen jälkeen Signeul pääsee näkemiinsä ongelmiin, joista yksi keskeisimmistä on liian monen liigapelaajan uran päättyminen turhan aikaisin.

Urien loppumisten syynä ovat usein arjen realiteetit. Naisten liiga on amatöörisarja, jossa valtaosa pelaajista käy siviilitöissä tai opiskelee.

– Jotta lahjakkuudet voivat kehittyä, heidän täytyy harjoitella 7–8 kertaa viikossa. Se on erittäin vaikeaa, jos opiskelee samalla yliopistossa tai on töissä. Silloin harjoittelumäärät helposti laskevat, eivätkä pelaajat kehity.

Signeulin mielestä kehittymisen pysähtyminen helposti tappaa kunnianhimon ja monessa tapauksessa lopulta uran.
Ruotsalaisluotsi kaipaa seuratasolle lisää rahaa, mikä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

– Olosuhteita täytyisi saada paremmiksi sekä pyrkiä puoliammattilaisliigaan ja saada pelaajien uria sitä kautta pidemmiksi. Nykytilannetta ei voi ottaa itsestäänselvyytenä, hän linjaa.

Suomi pyrkii pelaamaan nopeasti

EM-kisoista rannalle jäänyt Suomi kohtaa MM-karsinnoissa Serbian, Israelin ja ennakkosuosikit Espanjan sekä Itävallan.

Vain lohkovoittajat pääsevät suoraan Ranskan vuoden 2019 MM-kisoihin. Neljä parasta lohkokakkosta pelaa jatkokarsinnan, jonka paras etenee lopputurnaukseen.

Suomen urakka alkaa Helsingissä pelattavalla Serbia-kamppailulla.

– Meidän täytyy pelata kovalla tempolla ja nopeaa jalkapalloa, yhtenäisesti ja tiiviisti, Signeul tiivistää.

STT–TAPIO KESKITALO

Naisten jalkapallomaajoukkueen uusi valmentaja Anna Signeul:
– ruotsalainen jalkapallovalmentaja
– syntynyt 20. toukokuuta 1961 Falunissa
– aloitti Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana virallisesti 1. syyskuuta
– sopimus Suomen kanssa ulottuu vuoteen 2020, ja siinä on optio lisävuodesta
– valmensi Skotlannin naisten jalkapallomaajoukkuetta vuodesta 2005 kesään 2017
– pesti Skotlannissa päättyi kesän EM-turnauksen jälkeen
– valmentanut urallaan myös ruotsalaisia seurajoukkueita ja Ruotsin tyttöjen maajoukkueita
– pelasi vuonna 1992 päättyneellä urallaan 240 ottelua Ruotsin naisten pääsarjassa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.