Torstai 21.6.2018Ahti, Ahto

Soiri veti pallon verkkoon ja itsensä islantilaissydämiin

Pyry Soirille p erjantai-ilta Kroatian Rijekassa oli ikimuistoinen. Maali 90. minuutilla tasoitti loppuluvuiksi 1–1 ja toi upean alun kymmenen minuuttia aiemmin kentälle vaihdetun Soirin toivottavasti pitkään jatkuvalle A-maajoukkueuralle.

– Olen iloinen päästyäni tekemään maajoukkuedebyytin. Ja ihan hyvällä tavalla se lähti, Soiri tiivistää sen kummemmin hehkuttelematta.

– Menin kentälle, ja hyökkääjänä haluan tehdä maaleja. Nyt pallo tippui minulle hyvin, ja minä vedin. Ja se meni maaliin.

Maaliin mennyt pallo siivitti Soirin, 23, sankariksi paitsi kotimaassa myös Islannissa. Saarella riemuittiin perjantaina omasta 3–0-vierasvoitosta Turkissa sekä Kroatian tasapelistä, joiden ansiosta Islanti ottaa maanantaina historiansa ensimmäisen paikan jalkapallon miesten MM-lopputurnaukseen, jos voittaa lohkojumbo Kosovon.

Soiri sai kiitosta Islannin presidentiltä ja hänelle perustettiin faniklubi. MM-unelman jo käsinkosketeltavasta toteutumisesta huumaantuneet saarelaiset lupailivat muun muassa patsasta Soirille.

– Ihan kivalta tuo tuntuu. Tärkein asia totta kai on auttaa Suomea, mutta hyvä kun tuo maali auttoi islantilaisia ja pääsevät lopputurnaukseen. Olen iloinen heidän puolestaan, ja toivottavasti sitten joskus tulevaisuudessa auttavat meitä, Soiri myhäilee ja kertoo ilahtuneensa kovasti kaikista saamistaan viesteistä.

Sankaritekojen jatkoa olisi tilauksessa maanantai-iltana Turussa, kun Suomi ja Turkki päättävät MM-karsintansa.

– Toivottavasti pääsee pelaamaan. Ja sen ajan minkä pelaan, annan kaikkeni, Soiri sanoo.

STT–JANNE LEHIKOINEN

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.