Perjantai 25.5.2018Urpo

Tappio ei himmentänyt Tepsin juhlia

TPS A-Inter A 2-4 (1-3)

Jalkapallo Urheilupuiston yläkentällä nähtiin sunnuntaina poikkeuksellisen paljon onnellisia jalkapalloilijoita, kun sekä TPS:n että Interin A-pojat juhlivat mitaleitaan sarjan päätöspelin jälkeen.

Viikko sitten ykkössijansa varmistaneen TPS:n mestaruusjuhlia ei häirinnyt derbyssä kärsitty 2-4-tappio viimeistä edellisellä kierroksella omat ykkössaumansa menettäneelle paikallisvastustajalle, joka päätti samalla palloseuran kuuden ottelun voittoputken.

-Inter oli vaarallisempi ja tehokkaampi. Peliin oli vähän vaikea asennoitua, kun vastustajalla oli niin paljon pelissä, eikä meillä panosta ollut, TPS:n valmentaja Joonas Laurikainen summasi.

Interin virkaveli David Moore oli puolestaan iloinen suojattiensa voitosta, joka toi joukkueelle hopeamitalit. Sarjan kolmonen oli HIFK, joka jäi niin ikään Tepsistä lopulta vain kahden pisteen päähän.

-Pelasimme erään kauden parhaimmista otteluistamme. Tänään kaikki halusivat näyttää parastaan ja päättää kauden voittoon, hän sanoi.

Inter sai yli 500 katsojann edessä pelattuun otteluun erinomaisen alun, kun Lassi Viholainen laukoi pallon ohi Ville Sepän vain kahden minuutin jälkeen.

TPS kuitenkin nousi tasoihin 12 minuuttia yöhemmin Roope Läpisen toimiessa viimeistelijänä.

Nopeilla vastaiskuilla hyökännyt Inter iski vielä kahdesti hetki ennen taukoa. Ensin Jani Luoma laukoi pallon TPS-puolustajan jalan kautta verkkoon ja hetkeä myöhemmin Viholainen tykitti toisella osumallaan Interin kahden maalin karkumatkalle.

Toisella puoliajalla maaleja saatiin odotella päätösvartille saakka. TPS:n 2-3–kavennus syntyi tuulennopean Mauro Severinon lapikkaasta läpiajon päätteeksi 77. minuutilla.

Oikean laitalinkin tontilla pelannut Viholainen lopetti kuitenkin palloseuran pyristelyt kolmannella osumallaan muutamaa minuuttia ennen päätösvihellystä.

-Koko joukkueen peli toimi tänään loistavasti, ja saimme luotua vastahyökkäyksillä runsaasti tilanteita. Oli tietenkin upeaa viimeistellä kolme maalia, kauden toisen hattutemppunsa paukutellut Viholainen sanoi.

inter A

Voitto ja hopeamitali maistuivat pelin jälkeen Interin sankarille.

-Tällä hetkellä hopea tuntuu ihan hyvältä. Halusimme ottaa sen kakkossijan ja samalla näyttää olevamme hyvä joukkue.

Yhteensä 11 maalia kauden 18 ottelussa viimeistellyt Viholainen pelasi TPS:n riveissä B-junioriksi saakka. Hän tunteekin erinomaisesti myös palloseuran pelaajat.

-Olemme kavereita pelikentän ulkopuolella, mutta sitten kun pilli soi niin ei kaveruudesta ole tietoakaan, Viholainen lausui.

Kaiken kaikkiaan 18-vuotias oli tyytyväinen Interin sesonkiin.

-Pelasimme sellaista jalkapalloa, kuin valmentajamme halusikin. Vahvuutemme oli tiivis puolustuspelaaminen ja nopeat vastahyökkäykset, hän sanoi.

TPS:n A-poikia ensimmäistä kauttaan valmentanut Laurikainen muistutti, että mestaruus tuli tällä kertaa hyvin nuorella joukkueella. A-nuorissa sai tällä kaudella pelata vuonna 1997 ja sitä myöhemmin syntyneitä, sekä kaksi vuonna 1996 syntynyttä pelaajaa.

joonas laurikainen

-Meillä oli tosi nuori, taitava ja nopea joukkue, ja kun saimme pelimme kulkemaan, oli meitä vaikea pysäyttää. Iso osa joukkueestamme on -99 ikäluokkaa, joten runko säilynee samana myös ensi kaudella, hän kertasi.

Alkuvuodesta pelatun karsintasarjan voittanut Palloseura sai varsinaiseen SM-sarjaan kolme lisäpistettä, jotka olivat ratkaisevassa asemassa mestaruustaistossa. TPS:n peli rullasi hienosti varsinkin loppukaudesta, keskikesällä kirjatun kolmen peräkkäisen tappion jälkeen.

-Se kesän tappioputki oli hyvä herätys, ja jätkät keräsivät itsensä hyvin viimeisille kierroksille, Laurikainen sanoi.

TPS:n selvä ykköspyssy oli maalikuninkuuden 23 osumallaan voittanut Mauro Severino. Taskukokoiselle hyökkääjälle mestaruus oli toinen peräkkäinen TPS:n riveissä.

-Kyllä tämä mestaruus maistuu ihan yhtä hyvältä kuin vuosi sitten, hän mietti.

Angolalaissyntyinen taituri oli omiin otteisiinsa varovaisen tyytyväinen.

-Enemmänkin olisin voinut maaleja tehdä, mutta ihan hyvä suoritus se oli. Ensi kaudella tavoitteeni on päästä pelaamaan edustusjoukkueen avaukseen, 164-senttinen kärkimies sanoi.

tps a-nuoret2

Joonas Jussila

Kuvat: Jori Liimatainen

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.