Perjantai 27.4.2018MerjaKansallinen veteraanipäivä

Guardiola kiittää kaikesta Cruyffia

Manchester Cityn kunnioitettu valmentaja Pep Guardiola kiittää edesmennyttä Johan Cruyffia menestyksestään Bayern Münchenissä ja Barcelonassa. Guardiola kertoo oppineensa maaliskuussa menehtyneeltä Cruyffilta valtavasti pelatessaan tämän valmennuksessa.

– Olen ollut onnekas. Olen päässyt valmentamaan Cityä, Bayernia ja Barcaa, koska tapasin Cruyffin, Guardiola kertoi Lontoossa järjestetyssä Cruyffin elämäkerran julkistustilaisuudessa.

– Kuvittelin tietäväni jalkapallosta, mutta hän avasi minulle uuden maailman. Hän opetti kokonaisen sukupolven ymmärtämään peliä. Hänen vaikutuksensa oli valtava.

Guardiola voitti Cruyffin valmentamassa Barcelonassa Euroopan cupin. Joukkue voitti samaan aikaan neljä perättäistä Espanjan mestaruutta.

Guardiolan mukaan Cruyff sai pelaajat käsittelemään peliä päätöksenteon näkökulmasta ja ymmärtämään erilaisten päätösten merkityksen.

– Jalkapallo on mitä monimutkaisin peli. Se on hyvin avointa ja siinä pelaajan pitää tehdä valtavasti pelin kulkuun vaikuttavia päätöksiä.

Cruyff uskoi kauniiseen jalkapalloon

Cruyff oli itse 1970-luvun tähtipelaaja. Ajaxissa ja Hollannin maajoukkueessa hän oli "totaalisen jalkapallon" kirkkain tähti. Myös hänen menetelmänsä valmentajana olivat poikkeavia.

– Hän ei istunut harjoituksissa vaan pelasi kanssamme. Ja pelasi meitä paremmin, Guardiola muisteli.

– Hän ei myöskään kertonut, miten asiat pitäisi tehdä, vaan näytti mallia. Joka ainoa valmennustapahtuma oli mestarin oppitunti, valiotason opetusta.

Guardiolan mukaan myös Cruyffin karisma oli omaa luokkaansa.

– On valmentajia, jotka tietävät jalkapallosta, mutta joitain ihmisiä on helppo uskoa ja seurata. Cruyff oli sellainen.

Cruyff uskoi lujasti siihen, että hyvä jalkapallo on myös viihdyttävää jalkapalloa. Se oli myös hänen tapansa peluuttaa joukkuetta.

– Hän oli rohkein valmentaja, jonka olen tavannut. Hän uskoi "perhosefektiin". Että jos ensimmäinen syöttö on hyvä, se heijastuu hyökkäyksen lopussa hienoihin, kauniisiin asioihin.

TS-STT-AFP

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.