Tiistai 22.5.2018Hemminki, Hemmo

Ei kai Platinillakaan ole helppoa

24 joukkueen jalkapallon EM-turnaus oli taannoin lahjusskandaalien takia eroamaan joutuneen Uefan puheenjohtajan Michel Platinin luomus monella tapaa. Hän myös junttasi EM-kisat kotimaahansa Ranskaan.

En tiedä, mitä pannassa oleva Platini on EM-kisojen aikaan tehnyt, mutta jos hän on katsonut EM-kisoja kotonaan televisiosta, hänellä ei kai ole ollut helppoa. Platinia on silti varmasti lohdattanut se, että 24 joukkueen EM-kisat ovat osoittautuneet hyväksi uudistukseksi. Myös Ranskassa kisahuuma on tuonut monenlaista lohdutusta terrorismin varjossa elävälle maalle.

Platinin toinen iso kuningasidea oli jakaa seuraavat eli vuoden 2020 EM-kisat useampaan maahan. Välierät ja finaali pelataan silloin Lontoossa, mutta kaikkiaan pelipaikkakuntia on pitkin Eurooppaa 13 maassa. Lähimpänä Suomea pelataan EM-kisoja neljän vuoden päässä Pietarissa ja Kööpenhaminassa.

Fanien kannalta jaetut EM-kisat tulevat olemaan monella tapaa katastrofi. Rikkaiden maiden fanit voivat kyllä lennellä maasta toiseen, mutta köyhimpien maiden faneille on melkoinen haaste seurata joukkuettaan kulloisestakin maasta toiseen.

EM-kisoissa tulee olemaan 2020 nimittäin edelleen vain kuusi alkulohkoa, joten matkustusta tulee pakosta. Tosin Uefa on ilmoittanut, että lentomatka eri pelipaikkakuntien välillä ei saa olla yli kahta tuntia.

Kaikesta huolimatta Bakusta on esimerkiksi melkoinen matka Bilbaoon. EM-pelipaikkakuntia 2020 ovat myös München, Rooma, Bukarest, Amsterdam, Dublin, Budapest, Bryssel ja Glasgow.​

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.