Tiistai 22.5.2018Hemminki, Hemmo

Se ei kertakaikkiaan käy

Tätä ei varmaan pitäisi lukijoille ja omille pomoille kertoa, mutta Suomen kaltaisen pienen jalkapallomaan toimittajan on erittäin vaikea päästä EM- tai MM-kisoissa lähellekään tähtipelaajia.

Ensinnäkin kaikki kisajoukkueet asuvat käytännössä kaukana ottelupaikkakunnista, joten joukkueiden lehdistötilaisuudet ovat useinkin mahdottomien matkojen takana.

Joukkueet ovat toki velvoitettuja päivää ennen ottelua tulemaan kansainväliseen lehdistötilaisuuteen pelipaikkakunnan stadionille, mutta usein etenkin isot jalkapallomaat ylenkatsovat näitä tilaisuuksia marssittamalla paikalle vaihtopenkkipelaajia tai muita puolistatisteja.

Esimerkiksi Saksan päävalmentaja Joachim Löw ei vaivautunut maanantaina Pohjois-Irlanti -ottelun alla Parc des Princesin lehdistötilaisuuteen, vaan paikalla oli kakkosvalmentaja Thomas Schneider . Oletteko Suomessa koskaan kuulleet hänestä?

Ennen vanhaan asiat olivat paremmin myös näissä ympyröissä, kuten monissa muissakin asioissa. Vuoden 1998 MM-kisojen alla haastattelin Saksan silloista ykköstähteä Jürgen Klinsmannia Stuttgartissa ilman ennakkoon sopimista täysin kahden kesken, kun vain virallisen osuuden jälkeen juoksin härskisti ”Klinsin” perään.

Klinsi suhtautui suomalaistoimittajaan uskomattoman innostuneesti, mutta seuraavana päivänä, kun yritin tehdä saman tempun Oliver Bierhoffin kanssa, kaksi kivitalon kokoista turvamieskarpaasia nosti minut olkapäistä välittömästi muualle.

Saksan joukkueen sisällä oli ilmeisesti levinnyt tieto hullusta suomalaisesta, joka ei noudattanut saksalaistoimittajajille annettuja sääntöjä. Etwas ist nicht in Ordnung!

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.