Perjantai 25.5.2018Urpo

Suomen jalkapallonaiset murskasivat Irlannin

Suomen naisten jalkapallomaajoukkue nappasi EM-karsinnoissa ylivoimaisen 4–1-voiton Irlannista. Valkeakoskella pelatussa ottelussa Suomen maaleista vastasivat Emmi Alanen, Jenny-Julia Danielsson, Natalia Kuikka ja Linda Sällström.

Voitto vahvisti Suomen asemaa karsintalohkonsa toisena. Suomi on kerännyt viidestä pelaamastaan kamppailusta yhteensä 12 pistettä. Lohkon kärjessä on kaikki kuusi otteluaan voittanut Espanja.

Kuusi karsintaottelua pelannut Irlanti ei voi enää nousta Suomen ohi. Irlannilla on koossa kuusi pistettä ja jäljellä kaksi peliä. Tasapisteissä keskinäiset ottelut ratkaisevat, ja Suomi on voittanut molemmat kamppailunsa Irlantia vastaan.

Täysin varma Suomen kakkossija ei vielä ole. Portugali kohtaa myöhemmin perjantaina Montenegron. Mikäli Portugali voittaa ottelun, sillä on vielä pienet mahdollisuudet nousta Suomen ohi.

Suomi ja Portugali iskevät yhteen ensi viikon tiistaina Helsingissä.

Valkeakosken ottelussa Alanen pukkasi kotijoukkueen 1–0-johtoon runsaan puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Danielsson lisäsi Suomen johtoa ohjaamalla keskityksen jalallaan ilmasta maaliin 39. peliminuutilla.

– Hyödynsimme Irlannin heikot kohdat. Tämä oli mahtava peli koko joukkueelta, Alanen iloitsi Ylen haastattelussa.

Toisella puoliajalla Suomi hyödynsi kahdesti Irlannin puolustukseen jääneet valtavat aukot. Kuikka teki 3–0 tyhjään maaliin. Vapaaksi unohtunut Sällström tyylitteli 4–1-osuman muutama minuutti ennen peliajan loppua.

Suomen toisen puoliajan maalien välissä Irlannin Stephanie Roche teki joukkueensa ainoan osuman, mutta se jäi vieraille laihaksi lohduksi.

TS-STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.