Perjantai 27.4.2018MerjaKansallinen veteraanipäivä

Dani Alves lähtee Barcelonasta

Brasilian jalkapallomaajoukkueen ja Barcelonan puolustaja Dani Alves vaihtaa seuraa. Barcelona ilmoitti torstaina, että Alves on kertonut seuralle lähdöstään.

Alves, 33, on pelannut Barcelonassa kahdeksan kauden ajan ja on kuulunut joukkueen kestotähtiin.

– Emme pidä siitä, että hän lähtee. Hänen käytöksensä niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin on ollut niin esimerkillistä, ja nyt hän on päättänyt lähteä. Se on hänen päätöksensä ja me kunnioitamme sitä, Barcelonan tekninen johtaja Robert Fernandez kertoi.

Alves siirtyi Barcelonaan 2008 Sevillasta. Hän on voittanut katalaaniseurassa Espanjan mestaruuden kuudesti ja Mestarien liigan kolmesti. Espanjalaismedian mukaan Alves siirtyy ensi kaudeksi Juventukseen.

Alves on parhaillaan Yhdysvalloissa, jossa hän edustaa Brasiliaa Copa Americassa.

TS-STT-AFP

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.