Torstai 21.6.2018Ahti, Ahto

Espanjan prässi puri Suomeen

Suomen naisten 1–2-tappio tiistai-iltana EM-karsinnassa Espanjalle oli ”Helmarien” ensimmäinen käynnissä olevissa EM-karsinnoissa, sillä Andrée Jeglertzin joukkue löi aiemmin syksyllä Montenegron Turussa ja Irlannin Dublinissa.

Kun EM-kisoihin menee kuusi lohkokakkostakin suoraan ja vielä kaksi muuta lohkokakkosta karsivat keskenään viimeisestä EM-kisapaikasta, kuudessa pisteessä jo olevan Suomen tilanne ei ole Espanja-tappion jälkeenkään synkkä.

Ensimmäisen EM-karsintaottelunsa vasta pelannut Espanja meni ottelussa 1–0 johtoon jo neljännellä minuutilla, kun Alexia Putellas puski vieraiden avausmaalin Amanda Sampedron nappikeskityksestä.

– Espanjan nopea avausmaali oli tietysti harmillinen, mutta hyvin keräsimme siitä itsemme vielä mukaan peliin tasoituksemme kautta, mietti Suomen maalivahti Tinja-Riikka Korpela.

Suomen Natalia Kuikka tasoitti ottelun 25. minuutilla 1–1:een takatolpalta komealla vedolla Adelina Engmanin vahvan ylösnousun jälkeen.

– Aina tuntuu tietysti hienolta tehdä ensimmäinen maaottelumaali, mutta ei se tappion jälkeen tunnu nyt enää kovinkaan erityiseltä. Oli treeneissä jo puhuttu juttu, että odotan tuollaisissa vastaiskuissa taka-alueella. Sain täydellisen syötön ”Addelta” ja pääsin pistämään pallon lähes tyhjiin, totesi maalintekijä Kuikka.

Espanja meni kuitenkin ottelussa uudelleen johtoon jo kolme minuuttia myöhemmin, kun Virginia Torrecilla survoi ottelun 1–2-päätösnumerot kulmapotkun jälkiruuhkasta.

– Espanjan toinen maali oli vähän sellainen räkämaali. Pallo olisi pitänyt laittaa siinä vain vaikka uudelleen kulmaksi. Espanja on tietysti huippujoukkue, mutta kyllä tämä tappio harmittaa kovasti. Huomattavasti rohkeammin olisi pitänyt uskaltaa pelata jo paljon aikaisemmin kuin vain ihan lopussa. Turhaan räiskittiin palloa liian pitkään, manasi maalivahti Korpela.

Espanja prässäsi ottelussa erittäin aggressiivisesti ja Suomen pallollista pelaajaa otettiin useasti kolmellakin pelaajalla.

– Ensimmäisellä puoliajalla Espanjan prässin purkamista vaikeutti myös kova vastatuuli. Tyhjää tilaa oli aika vaikea löytää. Espanja itse pelasi paljon lyhytsyöttöpeliä, ja kun he pitivät paljon palloa, heidän ei tarvinnut juosta, analysoi Natalia Kuikka.

Vaikka Espanja hallitsi kenttätapahtumia, Suomen päävalmentaja Andrée Jeglertz kuitenkin näki, että ottelu oli Suomen kontrollissa siitä huolimatta kohtuullisen hyvin.

– Totta kai meidän pitäisi silti olla nopeampia ja terävämpiä pallon kanssa. Ja myös pelin nopeudessa sekä pallottomana liikkumisessamme. Meillä on kuitenkin paljon nuoria pelaajia, jotka ovat vielä oppimisprosessissa, sanoi Jeglertz.

Espanjan pelityyli perustui edelleen samaan vahvaan pallonhallintapeliin myös uuden päävalmentajansa Jorge Vildan alaisuudessa.

– Heillä on oma tyylinsä, emmekä me edes pyri samanlaiseen peliin. Toisella puoliajalla saimme peliä kuitenkin kontrollliin jo paljon paremmin, vaikka meidän olisi pitänyt olla entistä kylmäpäisempiä Espanjan aggressiivisen prässin kanssa, arvioi Jeglertz.

Turun Sanomat, Helsinki

Jari Welling

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.