Torstai 21.6.2018Ahti, Ahto

Espanja kaatoi Suomen jalkapallonaiset EM-karsinnassa

Kahdella voitolla karsinnat vuoden 2017 EM-lopputurnaukseen avannut Suomen naisten jalkapallomaajoukkue koki karsintojen avaustappionsa, kun Helsingissä vieraillut Espanja oli parempi maalein 2–1. Ottelun kaikki maalit nähtiin avauspuoliajalla.

Kesän MM-lopputurnauksessa mukana ollut Espanja on karsintalohkon suosikki, ja se avasi karsintarupeamansa komeasti. Pallo oli Suomen maalissa jo neljännellä peliminuutilla, kun Alexia Putellas pääsi vapaasti puskemaan maalivahti Tinja-Riikka Korpelan edestä. Syötön maaliin tarjoili laitahyökkääjä Amanda Sampedro.

Vastaanottavana osapuolena ollut Suomi pääsi tasoihin 25. minuutilla. Adelina Engman tuli laidaltaan rangaistusalueelle nätisti, ja pallo kimposi lopulta toisella laidalla kärkkyneelle Natalia Kuikalle. Yhdysvaltojen yliopistosarjassa pelaava 19-vuotias Kuikka viimeisteli avausmaalinsa maajoukkueessa laittamalla pallon etukulmaan espanjalaisvahti Dolores Gallardon jäätyä ratkaisevasti tilanteesta.

Tasatilanne säilyi vain nelisen minuuttia, ja kuten avaustakaiskussakin, Suomi sai jälleen maksaa vaisusta puolustamisesta. Espanjan 2–1-johdon teki maalinedushässäkästä Virginia Torrecilla , sen jälkeen kun Sampedro oli kikkaillut pallon Suomen maalin tolppaan.

Toisella puoliajalla Espanja jatkoi pyörittelyään, ja Suomen hyökkäykset olivat harvassa. Tasoitusta päästiin toden teolla hakemaan vasta viimeisen kymmenminuuttisen aikana muutamalla yrityksellä, mutta punapaitaisten vieraiden puolustus piti loppuun saakka.

Karsintalohkon toisessa pelissä tänään Suomen kertaalleen kukistama Irlanti kaatoi Portugalin vieraissa 2–1. Suomella on kolmesta pelistä kuusi pistettä, Irlannilla kahdesta kolme sekä Espanjalla kolme pistettä ainoasta pelistään.

Lohkon voittaja pääsee suoraan EM-lopputurnaukseen, ja kakkosellakin on siihen saumat.

Suomi jatkaa karsintoja huhtikuussa Montenegron vieraana.

TS-STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.