Torstai 21.6.2018Ahti, Ahto

Maalintekijä Pohjanpalo korosti kovaa taistelua

Suomen 1–0-johtomaalin Romaniaa vastaan iskenyt Joel Pohjanpalo osasi iloita hyvästä taistelusta, vaikka se ei nyt pitänytkään Suomen EM-toiveita hengissä, kun Romanian onnistui tasoittaa ottelu 1–1:een pelin lopussa.

– Varmaan ei kovin moni odottanut, että saisimme täältä mukaamme edes pistettä. Nyt olimme kuitenkin saada kolme. Harmittava vain, että tasoitus tuli hyvän taistelun jälkeen lisäajalla, murehti Pohjanpalo.

Tekemästään Suomen johtomaalista Pohjanpalo jakoi auliisti kiitosta syöttäjä Teemu Pukille .

– ”Teme” pääsi pystypalloon kiinni, jolloin huusin hänelle, että pidä palloa, kun olen tulossa. Loistavasti Teme pitikin palloa ja laittoi minulle oikea-aikaisesti. Siitä siiten vain niitti, kun tuli tuollainen paikka, kuvaili Pohjanpalo osumaansa.

Pohjanpalon kolmannessa EM-karsintapelissä putkeen tekemä maali ei kuitenkaan lämmittänyt Fortuna Düsseldorfin miestä loputtomasti, kun EM-haave kuoli Bukarestissa tasapelin myötä.

Pohjanpalo myös harmitteli aiheesta sitä, ettei Suomi saanut rangaistuspotkua 1–0-johdon jälkeen, kun Teemu Pukki kaadettiin.

– Ihan satavarma pilkun paikka. Varmasti jokainen suomalainen ja romanialainen näki sen samoin. Aika outoa se oli, mutta välillä ei vihelletä. Nyt saadaan lähteä vapaasti Pohjois-Irlantia vastaan, puhalteli Pohjanpalo.

Turun Sanomat, Bukarest

JARI WELLING

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.