Ruotsin superlupaus vahvasti ehdolla NHL:n ykkösvaraukseksi

Kotkaniemi suomalaisista korkeimmalla rankingissa

NHL-jääkiekkoliigan uusien pelaajien varaustilaisuuteen on aikaa vielä reilut kaksi kuukautta, mutta liigan kykyjenetsinnästä vastaava Central Scouting on kuitenkin jo julkaissut viimeisen rankinglistansa draftia varten. Kansainvälisten kaukaloiden pelaajista ykkösenä pysyi loppulistaankin saakka odotetusti ruotsalaispuolustaja Rasmus Dahlin. Hänestä odotetaan draftin ykkösvarausta, ensimmäisenä ruotsalaisena sitten Mats Sundinin ja vuoden 1989.

– Hän on hämmästyttävän lahjakas. Jos vuoden 2018 draftista haluaisi poimia "kerran sukupolvessa" -lahjakkuuden, hän olisi ainoa ehdokas, NHL:n Central Scouting -palvelun johtaja Dan Marr hehkutti liigan nettisivuilla maanantaina.

– Dahlin on omassa luokassaan. Hän on täyttänyt kaikki odotukset (Ruotsin liigan) Frölundassa. Älykäs kahden suunnan puolustaja, jolla on työkalupakissa taitoa niin luistelussa, kiekonhallinnassa, pelinäkemyksessä kuin laukauksessakin, suitsutti puolestaan NHL:n Euroopan kykyjenetsintää vetävä Göran Stubb.

Viime perjantaina 18 vuotta täyttänyt Dahlin oli mukana Pyeongchangin olympialaisissa. Kevään MM-kisoista hän jää pois valmistautuessaan NHL:n uusien kykyjen leirille.

Eurooppalaisten kenttäpelaajien listan seuraavina ovat ruotsalaispuolustaja Adam Boqvist, venäläishyökkääjä Vitali Kravtsov, tshekkihyökkääjä Martin Kaut ja ruotsalaispuolustaja Adam Ginning. Kuudentena on Ässien keskushyökkääjä Jesperi Kotkaniemi, joka nousi kolme sijaa edellisestä rankingista. Top-20:een eurooppalaisten listalla mahtuu suomalaisista myös Kärppien keskushyökkääjä Rasmus Kupari, joka on listalla 11:s.

Eurooppalaismaalivahtien rankkauksessa Kärppien Justus Annunen on neljäntenä.

Pohjoisamerikkalaisten sarjojen pelaajien ykkösenä on OHL-liigassa pelaava venäläishyökkääjä Andrei Sveshnikov, joka saattaa yhdessä hyökkääjä Brady Tkachukin kanssa haastaa Dahlinin ykkösvarausta ajatellessa.

NHL-drafti järjestetään Dallasissa 22.–23. kesäkuuta.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.