Tiistai 30.8.2016Eemil, Eemeli

Matti Heikkinen sivakoi voittoon Kanadassa

Arkistokuvassa Matti Heikkinen Lahdessa 19.2.2016. Kuva: Lehtikuva/ Jussi Nukari
Arkistokuvassa Matti Heikkinen Lahdessa 19.2.2016. Kuva: Lehtikuva/ Jussi Nukari

Maastohiihtäjä Matti Heikkinen esitti hienon näytteen taktisesta osaamisestaan ja kestävyydestään Kanadan Canmoressa perjantaina.

Hän otti uransa kolmannen maailmancupin osakilpailun ykkössijan nappaamalla 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailun voiton. Heikkisen edellisestä voitosta maailmancupissa oli ehtinyt vierähtää viitisen vuotta.

Loistavasti voimansa ja vauhtinsa reitillä jakanut Heikkinen kukisti toiseksi sijoittuneen venäläisen Jevgeni Belovin 13,6 sekunnilla. Kolmanneksi hiihti ruotsalainen Marcus Hellner.

Heikkinen aloitti rauhallisesti, mutta paransi kisan edetessä vauhtiaan ja kiri lopussa mestarillisesti voittoon.

– Viimeinen puolitoista kierrosta oli puhdasta ajamisen iloa. Oli koko ajan sen verran reservissä voimia, ja tiesin pystyväni kilpailun ratkaisemaan pitkässä nousujaksossa, Heikkinen kertoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Hän kehui vuolaasti myös suksiaan.

– Kehitystyö poikii nyt tulosta, Heikkinen iloitsi.

”Hyvä signaali Lahden MM-laduille”

Maailmanmestari Heikkinen piti perjantaista voittoa hyvänä signaalina ensi vuonna järjestettäviä Lahden MM-kisoja ajatellen. Hän kärsi alkukaudella selkävaivoista, mutta on noussut keväällä hyvään vireeseen. Keskiviikkona hän nappasi kolmossijan Canmoren maailmancupin yhdistelmäkilpailussa.

– Selkä on nyt vahvempi kuin koskaan, Heikkinen veisteli järjestäjien haastattelussa.

Perjantain kilpailu kuului Ski Tour Canada -kiertueeseen, jota johtaa venäläinen Sergei Ustjugov. Heikkinen on kiertueella yhdeksäntenä liki neljä ja puoli minuuttia Ustjugovia perässä. Maailmancupin kokonaiskilvassa Heikkinen on 19. tilalla.

Myös Lari Lehtonen esitti ehjän kokonaissuorituksen perjantaina. Hän oli lopputuloksissa 11:s hävittyään voittaja Heikkiselle minuutin ja 1,8 sekuntia. Lehtonen on Ski Tour Canada -kiertueella 26. sijalla.

– Loistavat sukset oli, ja erityisesti Happo (Matti Heikkinen) veti ihan maagista vauhtia. Itseltänikin uran paras veto ikinä, niin vähän sanattomaksi vetää, Lehtonen hehkutti.

Maailmancupin kausi huipentuu lauantaina finaaleihin.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Masa
Fis Ski live-seuranta on mielenkiintoinen tapa seurata näitä. Niin varsinkin äsken. Bravo!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
yllätys
Olipa hieno yllätys, et voitto meni suomalaiselle, eikä tullut norjalaisten (nelois)voittoa.