Sunnuntai 24.7.2016Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

Pele myy muistojaan, myös MM-mitalit

Pele näyttelyssä Lontoossa 22. syyskuuta.
Pele näyttelyssä Lontoossa 22. syyskuuta.

Brasilialainen jalkapallolegenda Pele huutokauppaa kesäkuussa yli 2 000 esinettä huikealta uraltaan, mukaan lukien hänen kolme maailmanmestaruusmitaliaan ja pallon, jolla hän teki uransa tuhannennen maalin.

Yhdysvaltalainen huutokauppatoimisto Julien’s kertoi tiedotteessaan, että 75-vuotias jalkapalloikoni lahjoittaa osan myyntituotosta brasilialaiselle lastensairaalalle.

– Olen lahjoittanut ison osan kokoelmastani Santosin kaupungille ja nyt olen päättänyt antaa myös fanien ja keräilijöiden omistaa osan historiastani, Pele kertoi tiedotteessa.

Jos odotettuihin hintoihin päästään, kaupassa liikkuu rahaa noin 890 000 euroa. Arvokkain esine on kopio MM-pokaali Jules Rimet Trophystä, jonka arvioidaan tuovan 350 000–530 000 euroa. MM-kultamitalit arvioidaan haarukkaan 90 000–180 000 euroa ja marraskuulta 1969 peräisin oleva tuhannennen maalin pallo välille 35 000–45 000.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.