Sunnuntai 29.5.2016Oiva, Oivi, Olivia, Oliver

Tampere sai yleisurheilun nuorten MM-kilpailut

Nuorten MM-yleisurheilut kisataan Tampereella vuonna 2018. Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Nuorten MM-yleisurheilut kisataan Tampereella vuonna 2018. Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Yleisurheilun alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut vuonna 2018 käydään Tampereen Ratinalla. Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallitus päätti kisaisännyydestä Monacossa torstaina.

– Tässä tapahtumassa kaupungin tavoitteet toteutuvat moneen kertaan. Aluetalous, imago ja yhteisöllisyys saavat tarvitsemaansa tukea, totesi Monacossa päätöksen vastaanottanut Tampereen kaupungin apulaispormestari Anna-Kaisa Heinämäki.

Yleisurheilun junioreiden MM-kilpailut on kuusipäiväinen tapahtuma, joka kerää yhteensä 1 800 urheilijaa noin 170 eri maasta. Kisabudjetti on noin 5,8 miljoonaa euroa.

– Kansainvälisten arvokisojen järjestäminen on yleisurheilun kokonaiskuvan kannalta yksi merkittävä tekijä Suomessa. Tampereella on kokemusta ja osaamista kansainvälisten huipputapahtumien järjestämisessä, ja se sopii erinomaisesti junioreiden MM-kilpailujen isännäksi, sanoo Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Vesa Harmaakorpi.

Suomessa on järjestetty yleisurheilun MM-kilpailut 1983 ja 2005, mutta ei koskaan junioreiden MM-kisoja.

TS

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Väärin taivutettu
MM-kilpailut käydään Tampereen Ratinassa ei Ratinalla.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.