Lauantai 27.8.2016Rauli

Ilves-luotsi: Valko-Venäjällä saa sanoa mielipiteensä, täällä ei

Kari Heikkilä antaa ohjeita joukkueelleen syyskuussa 2014. AFP/Alexey Filippov

Tuomaritoiminta nousi kuumimmaksi puheenaiheeksi, kun Lukko jarrutteli Ilveksen pudotuspelihaaveita kiekkoliigassa 3–2-jatkoaikavoitolla Tampereella.

Tuomarinelikon päätökset kuumensivat vuoronperään molempia joukkueita. Kotiyleisönkin oli vaikea sulattaa muun muassa ottelun ratkaisseen Jesse Virtasen rangaistuslaukaukseen johtanutta vihellystä.

Ilveksen päävalmentaja Kari Heikkilä ei suostunut sanomaan tuomarilinjasta sanaakaan.

– Säästä voidaan puhua, tuomareista en sano mitään. Luvattiin 30 senttiä lunta tänne etelään, se harmittaa kaikkia, Heikkilä sanoi.

– Olen ollut Valko-Venäjälläkin töissä, ja sielläkin saa sanoa mielipiteensä vapaasti. Demokratia estää täällä Suomessa mielipiteen ilmaisun. Jos sen ilmaisee, saa sakkoja, hän jatkoi.

Myöskään Lukon päävalmentaja Risto Dufva ei ollut juttutuulella tuomaritoiminnasta.

– Varmaan he saavat palautteen asiaankuuluvaa reittiä myöten, Dufva tyytyi toteamaan.

Lukko nousi Tampereella kahdesti takaa-ajoasemasta Turo Asplundin ja Ville Vahalahden maaleilla ja säilytti mahdollisuuden suoraan pudotuspelipaikkaan.

Ohutta pudotuspeliunelmaa elättelevän Ilveksen maaleista vastasivat Marcus Fagerudd ja Tommi Välimaa.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

niin siellä
Mene sitten itkemään sinne.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: niin siellä
Niin sinua ei sananvapaus kiinnostakaan. Toivot eläväsi Pohjois-Koreassa tai DDR:ssä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: niin siellä
Sen ottelun tuomaritoiminnassa oli todellakin itkemisen aihetta. Selviä viiden minuutin viikateiskujäähyjä ei puhallettu ja sitten oma-aikaisista horjahduksista vihellettiin vastustajalle kahden minuutin jäähyjä. Molemmin päin.