Japani on valmis uhrauksiin Senegalin tähtipelaajan päihittämiseksi

Reima Rautiainen

Japani on valmis tekemään jalkapallon MM-turnauksessa suuriakin uhrauksia estääkseen Senegalin tähtihyökkääjää Sadio Manea onnistumasta.

MM-avausottelussa Puolaa vastaan Manen maalipalveluksia ei tarvittu, koska Puolan puolustus käytännössä suhmuroi Senegalin molemmat osumat omaan verkkoon.

Vain muutamia viikkoja ennen MM-kisoja Japanin päävalmentajaksi pestattu Akira Nishino tietää, että Liverpoolissa hyvän sarjakauden pelannut Mane pystyy ratkaisemaan otteluita yksinään.

Nishino on vihjaillut, että Japani voi laittaa vartiointitehtäviin Manen kintereille jopa kolme pelaajaa. 26-vuotiaan Manen metkut tuntee japanilaisista erityisen hyvin puolustaja Maya Yoshida, senegalilaistähden entinen seurakaveri Englannin Valioliigan Southamptonista.

– Mane on mahdollista pysäyttää, mutta meitä huolettaa, että hän pystyy vaikuttamaan joukkuetoveriensa kautta tekemällä heistä parempia pelaajia, päävalmentaja Nishino sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Japani kaatoi avausottelussaan H-lohkossa vajaamiehisen Kolumbian 2–1. Tauolla tilanne oli tasan 1–1, mikä Nishinon mukaan olisi muutamalle hänen pelaajalleen jopa riittänyt.

– Tauolla jotkut pelaajista sanoivat, että tässä on tarpeeksi, jäädytetään ottelu tasapeliksi. Minä sanoin, että meillä on mahdollisuus voittaa, minkä sitten teimmekin. Sillä voitolla olemme alkulohkomme kärjessä.

Voitolla Senegalista Japani käytännössä varmistaisi MM-jatkopaikan.

– Olen aina sanonut, että toinen turnausottelu on ratkaiseva. Meidän on otettava täydet pisteet, joten haemme voittoa vaikka riskien uhalla, Nishino lupasi.

Japanin ja Senegalin ottelu Jekaterinburgissa alkaa Suomen aikaa kello 18.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.