Tiistai 24.4.2018Pertti, Albert, Altti

Ruka ja Lahti isännöivät mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupia ensi kaudella

Mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancup vierailee ensi kaudella Kuusamon Rukalla sekä Lahdessa, tiedotti Suomen Hiihtoliitto tiistaina. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS päätti cup-kalenterista viime viikonloppuna Sveitsin Zürichissä.

Näillä näkymin Ruka avaa yhdistetyn maailmancupin 24.–25. marraskuuta. Mäkihypyssä Rukan kisaviikonloppu on puolestaan toinen. Lahti isännöi mäkihyppyä ja yhdistettyä puolestaan 8.–10. helmikuuta perinteikkäissä Salpausselän kisoissa.

Maastohiihtokomitean odotetaan esittävän maailmancupeja Suomeen samoille viikonlopuille.

Hiihtoliitto kertoi samalla, että pohjoismaisten lajien nuorten MM-kilpailut siirretään Sotkamon Vuokatista toiselle paikkakunnalle Suomessa. Syynä siirtoon on se, että Vuokatin HS-100-mäellä ei ole voimassa olevaa FIS:n sertifikaattia.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.