Pärmäkoski nousi Kirvesniemen kintereille: "Hänellä taisi olla kirkkaampia mitaleja"

Krista Pärmäkoski otti 30 kilometrillä jo kolmannen mitalinsa Pyeongchangin talviolympialaisissa.  LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Krista Pärmäkoski otti 30 kilometrillä jo kolmannen mitalinsa Pyeongchangin talviolympialaisissa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Krista Pärmäkoski nousi harvalukuisten suomalaisurheilijoiden joukkoon sunnuntaina, kun hän voitti Pyeongchangin olympialaisista kolmannen mitalinsa. Maastohiihtäjistä vähintään kolmen mitalin saaliiseen samoissa olympialaisissa on pystynyt aiemmin vain Marja-Liisa Kirvesniemi.

Kirvesniemi voitti tyttönimellään Hämäläinen kolme kultaa ja yhden pronssin Sarajevosta 1984.

– En tiennyt nousseeni samaan, mutta hänellä taisi olla kirkkaampia mitaleja, Pärmäkoski sanoi.

Muissa kuin maastohiihdossa tuorein samojen kisojen kolmen mitalin talviurheilija oli yhdistetyn Samppa Lajunen. Hän voitti kolme kultaa 2002 Salt Lake Cityssä.

Pärmäkoski lähti Pyeongchangiin tavoitteenaan yksi henkilökohtainen mitali. Se ylittyi komeasti.

– Kolme mitalia tuntuu aika hullulta.

Pärmäkoski otti yksinään puolet Suomen joukkueen mitalisaaliista Etelä-Koreassa. Triplamitalistin vire kantoi koko kisojen ajan, sillä hän aloitti kisat yhdistelmäkilpailun pronssilla ja päätti 30 kilometrin hopeaan. Välissä heltisi kympin pronssi.

– Valmentajan (Matti Haavisto) kanssa mietittiin, että on paras asettaa viimeinen kisa päämatkaksi, jotta fokus säilyy.

Hän muun muassa piilotti pronssimitalinsa vaatekaapin päälle kisakylässä, jotta motivaatio pysyi vahvana.

– Mitalikahveille ne piti kaivaa esiin, mutta nyt ne on jo pakattu kassiin, kertoi Pärmäkoski, joka matkustaa muun joukkueen kanssa maanantaina kotiin.

Stadlober helpotti urakkaa

Pärmäkoski kuvasi kisat päättänyttä 30 kilometrin kilpailua uransa raskaimmaksi. Urakka helpottui, kun itävaltalainen Teresa Stadlober erehtyi väärälle reitille, kun matkaa oli jäljellä vajaat kymmenen kilometriä. Viimeisten kilometrien aikana Pärmäkoski ei luovuttanut asemiaan, vaikka Ruotsin Stina Nilsson ja Norjan Ingvild Flugstad Östberg nousivat välillä tuntumaan.

– On surullista, että Teresa meni väärälle reitille. Siinä vaiheessa tiesin kuitenkin, että voin taistella mitalista, Pärmäkoski sanoi.

Hän kertoi jättäneensä ladulle kaikki voimansa. Maaliin tultuaan Pärmäkoski halasi ensin ylivoimaista voittajaa Marit Björgeniä ja pyllähti sitten istualleen.

– Olin aika loppu maalissa, mutta kisaan lähtiessä ei tuntunut siltä, että on hiihtänyt kuusi kisaa alle.

– Taistelin kramppeja vastaan. Viimeinen mäki, en ole ikinä tuntenut sellaista. Takasuoralla alkoi krampittaa ja veti sormia yhteen, Pärmäkoski kuvasi.

Kerttu Niskanen oli pitkään mukana mitalitaistelussa, mutta taipui lopulta kuudenneksi. Mitali jäi reilun minuutin päähän.

Niskanen liikuttui kyyneliin Ylen televisiohaastattelussa.

– Tämä oli yksi urani tärkeimmistä lähdöistä. Valmistautumisleiri meni hyvin, mutta sitten kunto hävisi. Kisat eivät menneet niin kuin piti, Niskanen harmitteli.

Kolmenkympin kuudennen sijan lisäksi Pyeongchangissa hän oli 16:s yhdistelmäkilpailussa ja 23:s perinteisen sprintissä. 4x5 kilometrin viestissä Suomi oli neljäs.

Saarisen viimeinen olympiamatka

Maastohiihdon tämän vuosituhannen kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Aino-Kaisa Saarinen lopettaa hiihtouransa kuluvan kauden jälkeen. Saarinen kertoi ratkaisustaan 30 kilometrin kilpailun jälkeen. Hän jäi matkalla 20:nneksi.

Saarisen mukaan huippuhiihdon ja perhe-elämän yhdistäminen on tuottanut haasteita.

– Toukokuussa kaksi vuotta täyttävää Amanda-tytärtä on ikävä reissuilla, ja tämä käy raskaaksi, Saarinen kertoi STT:lle.

Saarinen, 39, jäi Pyeongchangin olympialaisissa ilman mitalia. Kolmista aiemmista olympialaisistaan hän saavutti joka kerta vähintään yhden mitalin, ja uran varrella arvokilpailumitaleita kertyi kaikkiaan 15.

– En olisi uskonut, että tällä tavoin tunteet nousevat pintaan, Ylen televisiohaastattelussa kyynelehtinyt Saarinen sanoi.

– Ura on ollut mieletön matka, jonka aikana on tullut uskomattomia kokemuksia. Tosi raskas kolmenkympin kilpailu. Luulin, että pääsen nauttimaan. Kilpailun aikana en vielä miettynyt, mutta maalissa pitkä matka tuli päätökseen, Saarinen ruoti päivän tunneskaalaa.

Kuudenneksi hiihtänyt Kerttu Niskanen pettyi päämatkallaan

Kaija Yliniemi

Kerttu Niskasen vakavat kasvot kirkastuivat sunnuntaina, kun puhe kääntyi hänen omasta hiihdostaan pikkuveli Iivo Niskasen kultamitalitunnelmiin.

– Eilinen oli hieno päivä, eikä unohdu ikinä. Päällimmäisenä on oma pettymys, mutta Iivon voitto murskaa nämä pettymyksen kyyneleet, Kerttu Niskanen sanoi.

Hän tuli 30 kilometrin kilpailussa maaliin kuudentena, mutta tavoitteet olivat paljon korkeammalla. Neljän vuoden takaisissa Sotshin olympialaisissa Niskanen oli vastaavalla matkalla neljäs.

– Tämä oli yksi minun urani tärkeimmistä olympialähdöistä. Harmittaa kovasti, etten pystynyt parempaan.

Niskanen keskittyi Pyeongchangissa perinteisen hiihtotavan kisoihin. Viestissä hän onnistui, mutta ei ollut henkilökohtaisissa kilpailuissa terävimmillään.

Niskasen, 29, odotuksilla oli katetta, sillä kesän ja syksyn harjoituskausi oli sujunut hyvin, ja viimeistelyleiri Italian vuoristossa Seiser Almissa onnistui erinomaisesti.

– Kunto ei voi hävitä niin äkkiä, mutta vire voi hävitä. Ei puhettakaan, että olisi sellainen kulku kuin viikkoa ennen olympialaisia, Niskanen kertoi.

Sunnuntaina Niskanen lähti alkumatkalla voittaja Marit Björgenin kyytiin, koska halusi pitää vauhtia. Meno kuitenkin hyytyi, ja Niskanen putosi Krista Pärmäkosken, Charlotte Kallan ja Teresa Stadloberin ryhmästä ennen 20 kilometrin täyttymistä.

– Krista taisteli mielettömän hyvin tämän viimeisen päivän ja koko kisat. Hattua saa nostaa Kristalle.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Merkille pantavaa...
Kisan jälkeisissä haastatteluissa ei kumpikaan Niskanen onnitellut loistavasti hiihtänyttä Kristaa hopeamitalista. Happamia naamoja ja katkeraa kalkkia, todellisuus Niskasen klaanista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Merkille pantavaa...
Höpö höpö, mistä tiedät, mitä ennen tai jälkeen haastatteluja on tapahtunut. Tuossahan Kerttu kehuukin Kristaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
astma
Eikös tämä astma pitäisi laittaa kiellettyjen listalle,tai sitten kaikille vapaaksi käyttää!En noteeraa norjalaisia mitalisteja miksikään,mutta iivo oli,ja pärmä eri maata!Näyttivät,että ilman astmaakin pärjätään!!!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: astma
Perästä kuuluu!!!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dopingint kunnossa?
Oliko dopingit kunnossa?

Prykäri
Pärmäkoski oli jo tippumassa Stadloberin kyydistä, kunnes tämä hiihti harhaan.
Ratamerkinnöistä vastannut Jussi Prykäri on selitellyt, että kyseiseen kohtaan ei voinut hiihtäjien kaatumisvaaran vuoksi laittaa minkäänlaisia esteitä eli Prykäri oli todennut tuon kohdan ongelmalliseksi. Eikö siihen olisi voinut laittaa jonkun joutilaan KOK:n tyypin ohjaamaan hiihtäjiä?
No näin Pärmäkoski sai pronssin sijasta hopeaa.