Tiistai 20.2.2018Heli, Helinä, Heljä, Hely

Ilves jahtaa yhä pudotuspelipaikkaa – HIFK kaatui Hakametsässä

Vielä ohuenohuita pudotuspelihaaveita elättelevä Tampereen Ilves voitti kotonaan keskiviikkoillan ainoassa jääkiekkoliigan kamppailussa Helsingin IFK:n lukemin 2–1.

Voittonsa myötä Ilves on kuuden sarjapisteen päässä viimeistä pudotuspelipaikkaa hallussaan pitävästä Ässistä, kun sarjaa on pelaamatta kuusi kierrosta.

Ilveksen sankari oli vahvaa helmikuuta pelaava Sami Sandell, joka teki tupsukorvien avausmaalin ja sai syöttöpisteen voittomaaliksi jääneeseen toiseen osumaan.

Sandellin helmikuun kuudessa ottelussa iskemät tehopisteet 4+7 ovat eniten koko sarjassa samalla ajanjaksolla.

HIFK:n päävalmentaja Ari-Pekka Selin ei ollut tyytyväinen omiensa otteisiin ottelun jälkeen.

– Se oli meiltä ihan mitäänsanomatonta läpsyttelyä. Ei tuollaisella liukumisella voi voittaa. Ilves ansaitsi voittonsa, numerot olisivat voineet olla paljon isommatkin, Selin puhisi.

Ottelun voittomaalin iski toisen erän puolivälin jälkeen Teemu Rautiainen Teemu Lepauksen komeasta syötöstä selän takaa maalin kulmalta.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.