Perjantai 23.2.2018Aslak

Lehdet: Ilmarinen hakee Espoo Unitedia konkurssiin, omistajan mukaan konkurssia ei tule

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen hakee jääkiekkoseura Espoo Unitedia konkurssiin, kertoo Hämeen Sanomat. Lehden tietojen mukaan Ilmarinen on jättänyt konkurssihakemuksen Espoon käräjäoikeuteen tällä viikolla.

Kauppalehden haastattelussa seuran omistaja Jussi Salonoja kuitenkin ilmoitti, että Ilmariselle erääntynyt lasku olisi mennyt maksuun tiistaina.

– Espoo United ei mene konkurssiin. Urheiluseuran maksujärjestelmässä on tapahtunut kirjausvirhe. Se on tapahtunut meidän päässämme, ja tämä on ikävää. Lasku Ilmariselle on mennyt tänään maksuun, Salonoja sanoi.

Espoo United pelaa jääkiekon toiseksi korkeimmalla kotimaisella sarjatasolla Mestiksessä. Joukkue on sarjassa kahdeksannella sijalla.

Seuran taloudelliset vaikeudet ovat olleet julkisuudessa useampaan otteeseen viime kesästä.

Osakeyhtiön viime vuoden huhtikuussa päättyneen tilikauden tulos oli 1,8 miljoonaa euroa tappiollinen. Tilikauden liikevaihto oli 699 000 euroa.

Espoo United on perustettu vuonna 2016.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lopultakin
Hyvä jos tämä kannattamaton pääkaupunkilaisseura saadaan pois mestiksestä. Mestis on maakuntien sarja eikä jonkun rikkaan pääkaupunkilaisen yksityisseuran leikkialusta.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.