Perjantai 15.12.2017Heimo

Keskisalo estejuoksija Richardssonin valmentajaksi

Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson siirtyy ex-huippujuoksija Jukka Keskisalon valmennukseen. Richardsson on juossut viimeiset neljä vuotta Guy Storbackan valmennuksessa.

– Puhuimme tästä paljon Guyn kanssa. Tämä oli meidän yhteinen päätös, Richardsson sanoo valmentajan vaihdosta.

Storbackan valmennuksessa Richardsson, 24, on noussut estejuoksussa nuorten EM-kisojen neloseksi ja Suomen joukkueisiin Pekingin ja Lontoon MM-kilpailuissa sekä toissa kesänä Amsterdamin EM-kilpailuissa.

Päättyneellä kaudella Richardsson, 24, pudotti 3000 metrin esteiden ennätyksen kevätkesällä lukemiin 9.41,73. Elokuussa, Lontoossa MM-kisojen alkuerissä tullut nilkkavamma pilasi kauden pääkilpailun.

– Perusharjoittelu onnistui hyvin, mutta kilpailukaudelle meillä oli molemmilla Guyn kanssa suurempia odotuksia, Richardsson sanoo.

Valmennuksen muutoksella Richardsson hakee terävyyttä kilpailukauden pääkisoihin.

– Camilla juoksi kesällä ennätyksensä, joten kausi ei missään nimessä mennyt myttyyn. Suorituskyvyn ulosmittaamisessa ja viilaamisessa oli käsittääkseni ongelmia. Siihen pitäisi löytää ratkaisu, että paras tulos tulisi kauden pääkilpailussa, Keskisalo sanoo.

Suomen Urheiluliiton kestävyysjuoksuvalmentajana Keskisalo on seurannut läheltä Richardssonin harjoittelua, ja on perehtynyt nyttemmin siihen vielä tarkemmin. Suuria mullistuksia ei ole luvassa.

– Guy Storbacka on tehnyt erittäin hyvää työtä. Nyt haetaan vain pientä hienosäätöä kilpailuun valmistavan- ja kilpailukauden osalta, Keskisalo sanoo.

Richardsson asuu jatkossakin Vaasassa, mutta käy tarpeen mukaan leireillä Joensuussa Keskisalon luona. Talven ja kevään ohjelmassa ovat vuoristoleirit Etelä-Afrikan Dullstroomissa ja Yhdysvaltain Flagstaffissä.

TS.fi-sivuston yleisurheiluosiota tuotetaan yhteistyössä Suomen urheiluliiton (SUL) kanssa.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.