Torstai 17.8.2017Verneri

Paavo Nurmen kisat matkalla rankingissa yhä ylöspäin

Lennart Holmberg
Paavo Nurmen kisoissa naisten kolmiloikassa Dovile Dzindzaletaite.
Paavo Nurmen kisoissa naisten kolmiloikassa Dovile Dzindzaletaite.

Maria Vesterinen

Turussa tiistaina järjestetyt Paavo Nurmen kisat onnistuivat hyvin, vaikka kolea sää ja kisoja edeltänyt rankka sade näkyivätkin hieman sekä tulostasossa että yleisömäärässä.

Miten kisat järjestäjien kannalta onnistuivat?

– Oman kisan jälkeen on aina takki tyhjä mutta onneksi myös voittajafiilis. Nukuin yöni levollisesti mutta lyhyesti, kilpailujen pääsihteeri Jari Salonen kertoo.

– Erityisesti nautin siitä, että me onnistuimme vääntämään huonolta säältä niskat nurin. Päätimme koko talkooporukan kanssa näyttää, että osaamme hymyillä sateessakin. Saimme ihan palautettakin, että miten te jaksoitte olla niin positiivisia. Olen porukasta tosi ylpeä.

Kylmyyden lisäksi urheilijat joutuivat kamppailemaan puuskittaisen tuulen ja kisojen alkupuolella sateenkin kanssa. Miten arvioit sään vaikuttaneen kisojen tulostasoon?

– Juuri juttelin asiasta tilastomiehemme Mirko Jalavan kanssa ja arvio menee vähään ristiin. Toisissa lajeissa, kuten naisten hypyissä, vaikutus oli suurempi. Toisaalta monessa lajissa sää ei tuntunut haittaavan.

– Koettiin jopa sellaisia yllätyksiä, että miesten 100 metrillä turkkilainen Ramil Guliyev tuli tänne kymmenen asteen lämpöön ja juoksi ennätyksensä. Hänen aikansa on niihin oloihin todella kova 10,02 ja myös uusi stadioninennätys, Salonen hämmästelee.

Yleisurheilukilpailut laitetaan vuosittain paremmuusjärjestykseen tulostason mukaan. Rankingiin vaikuttavat sekä osallistuneiden urheilijoiden taso että kyseisen kisan suoritukset. Miltä Turun kisan rankingtilanne tänä vuonna näyttää?

– Saimme kasaan 85 583 pistettä, kun viime vuonna saimme 83 910 pistettä. Meillä oli nyt selvästi kovempi urheilijarosteri, joten pistepotin olisi pitänyt olla vielä korkeampi. Laskeskelin ennakkoon, että optimitilanteessa olisimme voineet saada jopa 87 000 pistettä. Että kyllä sää tässä mielessä vaikutti.

– Kokonaistilanne selviää vasta syksyllä. Arvioni on, että olemme sijoilla 20–25. Viime vuonna olimme 28:nsia. Alkukauden kisoista kaksi viime vuonna edellämme ollutta on jo ohitettu eikä kukaan ole tullut takaa ohi.

Pelkäätkö, että tämän vuoden kylmyys pelottaa urheilijat pois ensi kesänä?

– En usko, että niin tapahtuu. Kylmyyden kokeminen on kovin yksilöllistä. Monelle urheilijalle oli tärkeä viesti, että täällä hullu yleisö istuu kyllä paikalla sateessakin, Salonen sanoo.

Yleisöä ilmoitettiin paikalla olleen 11 750. Se on noin 1 500 henkeä vähemmän kuin viime vuoden auringonpaisteessa. Onko sillä taloudellista merkitystä?

– En tykkää spekuloimisesta, mutta on selvää, että maanantain ja kisapäivän säällä oli merkitystä viime hetken lipunmyyntiin. Yleisömäärä ei kuitenkaan ole, eikä saa olla, niin isossa roolissa, että se olisi ratkaisevaa. Eikä ero viime vuoteen lopulta kovin iso ollut. Olosuhteet huomioiden suoritus oli minusta nyt jopa parempi.

Miltä kisojen talous näyttää?

– Menee pitkälle syksyyn, ennen kuin kaikki on selvää. Mutta kyllä meillä nenä pinnalla pysyy. Ja se riittää, koska PN Turku Oy on voittoa tavoittelematon yhtiö, PN Turku Oy:n toimitusjohtajana toimiva Salonen sanoo.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.