Sunnuntai 19.11.2017Elisabet, Liisa, Eliisa, Elisa, Liisi, Elise

Kouvot katkaisi Vilppaan voittokulun

Epa/ Bob Donnan

Kouvolan Kouvot katkaisi keskiviikkona miesten Korisliigassa Salon Vilppaan pari kuukautta ja yhdeksän peliä jatkuneen voittokulun. Kouvot voitti selvästi 86–68 (47–32).

Pelin ratkaisu kulminoitui toiseen neljännekseen, jonka Kouvot voitti peräti 27–7. Vilpas ei päässyt puolivälin jälkeen enää seitsemää pistettä lähemmäs.

– Voitto irtosi hyvällä joukkuepelillä. Maltoimme jakaa palloa vapaisiin heittopaikkoihin, joista onnistuimme hyvin, totesi Kouvojen valmentaja Pieti Poikola.

Kuusitoista kolmosta kotikoreihin osuneesta Kouvoista Rakeem Buckles heitti 23 pistettä ja Michael Cuffee 17. Vaisusta Vilppaasta vain Desmond Williams ylsi kaksinumeroisiin lukemiin 14 pisteellään. Juho Nenonen palasi salolaisjoukkueeseen seitsemän pisteen teholla.

Karhu väänsi taas kotivoiton

Kauhajoella pelattiin kaksijakoinen ottelu, jossa yhtä vaille kaikki kauden kotipelinsä voittanut Karhu väänsi lopulta selvän voiton 105–81 (35–45).

Kotappio tosin häämötti alussa, kun KTP karkasi ensimmäisellä jaksolla jo 22 pisteen johtoon. Karhu heräsi vähitellen, nousi kolmannen jaksolla johtoon ja lopulta voittoon.

Karhun tehotrion muodostivat Austin Hollins 26:lla, Bojan Sarcevic 22:lla ja Kammeon Holsey 21 pisteellä. Daniel Bailey teki KTP:lle 25 ja Sherman Gay 23 pistettä.

Kaksi edellistä peliään hävinnyt sarjakärki Helsinki Seagulls palasi voittajaksi Uudessakaupungissa 81–63 (40–30) -voitolla Korihaista.

Gerald Lee jr. teki vanhassa kotisalissaan Seagullsille 26 pistettä. Emmanuel Holloway oli seitsemännen peräkkäisen tappion kärsineen kotijoukkueen tehokkain 12 pisteellä.

Tampereella Lapuan Kobrat voitti Pyrinnön kolmannen kerran tällä kaudella, nyt niukasti 76–74 (38–25).

Kobrat johti jo 18 pisteellä, mutta Pyrintö kiri loppuhetkillä pisteen päähän.

Jamal Jones oli taas Kobrien paras 21 pisteellä. Antero Lehto heitti Pyrinnölle 18 pistettä.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.