Perjantai 3. syyskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Soili, Soila, Soile
MMS
Ympäristö
Tekstikoko A A

Pesien hävitys ei vähennä merimetsoja

Turun Sanomat 1.12 2009 01:31:00

Rikos ei kannata varkauksissa tai väkivallassa, ja sama näyttää pätevän myös luonnonsuojelussa. Rannikoillamme nopeasti lisääntyneet merimetsot herättävät kiivaita tunteita, pahimmillaan jopa laittomia pesien tuhoamisia. Merimetso on lailla suojeltu eläinlaji. Vaikka munien rikkominen tuntuu pätevältä keinolta estää merimetsoja yleistymästä, virolaiset esimerkit osoittavat muuta. Eteläinen naapurimme yrittää rajoittaa jo 60 000 lintuun nousseen merimetsokannan kasvua käsittelemällä pesissä olevia munia niin, etteivät poikaset kuoriudu.

Toimenpiteet onnistuvat yksittäisissä pesissä, mutta kokonaisen merialueen lintukannan säätelyyn toimilla on mitätön vaikutus, kirjoittaa Kadri Randmaa Itämeren kaupunkien liiton Baltic Cities Environmental Bulletin -lehdessä. Asiantuntijoiden mukaan peräti 75 prosenttia munista pitäisi hävittää, jotta ”mustan viikingin” kokonaismääriin pystyttäisiin vaikuttamaan.

Kerro kaverille
Ympäristö
17. elokuuta
10. elokuuta
3. elokuuta
27. heinäkuuta
20. heinäkuuta
15. heinäkuuta
13. heinäkuuta
6. heinäkuuta
29. kesäkuuta
22. kesäkuuta
Ympäristö
17. elokuuta
10. elokuuta
3. elokuuta
27. heinäkuuta
20. heinäkuuta
15. heinäkuuta
13. heinäkuuta
6. heinäkuuta
29. kesäkuuta
22. kesäkuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS