Torstai 11. maaliskuuta 2010 | Verkkolehden 16. vuosikerta
Vastaava päätoimittaja Kari Vainio
Nimipäivät: Kalervo
MMS
Ympäristö
Tekstikoko A A

Kouluilmassa joskus ennätysmäärä hiukkasia

Turun Sanomat 9.2 2010 01:29:27

Keuhkojen sisimpiinkin sopukoihin tunkeutuvat hiukkaset myönnetään etenkin vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla pahimmiksi ilmansaasteiksi. Mutta samanlaisia hiukkasia voi olla yllättävän paljon myös sisäilmassa, myös terveyshaitoille herkimpien lasten kouluissa, osoittaa Environmental Science & Technology -tiedelehdessä julkaistu tutkimus.

Australialaisen Queenslandin teknillisen yliopiston tutkijan Lidia Morawskan johdolla selvitettiin kolmen peruskoulun sisäilmaa. Kooltaan alle 0,1 mikrometrin (millimetrin tuhannesosan) kokoisia hiukkasia oli kymmenen kertaa enemmän luokkahuoneissa kuin katuilmassa muun muassa käsityö- ja kuvataidetunneilla, jolloin käytössä on erilaisia väriaineita ja liuottimia. Myös siivouksen aikana koulujen sisäilman hiukkasmäärät lisääntyivät huolestuttavasti.

Kerro kaverille
Ympäristö
9. maaliskuuta
2. maaliskuuta
23. helmikuuta
16. helmikuuta
9. helmikuuta
2. helmikuuta
26. tammikuuta
19. tammikuuta
12. tammikuuta
Ympäristö
9. maaliskuuta
2. maaliskuuta
23. helmikuuta
16. helmikuuta
9. helmikuuta
2. helmikuuta
26. tammikuuta
19. tammikuuta
12. tammikuuta
Copyright © 1996-2009 Turun Sanomat | Sivun alkuun | Etusivulle | RSS