Sunnuntai 20.5.2018Lija, Karoliina, LilliKaatuneitten muistopäivä

Lapset voivat suojata koiraa allergioilta, kaupunkilaiselämä on riski molemmille

Jane Iltanen
Kaupunkiympäristö vaikuttaa olevan sekä ihmisille että koirille allergian riskitekijä.
Kaupunkiympäristö vaikuttaa olevan sekä ihmisille että koirille allergian riskitekijä.

Lemmikkikoiran tiedetään varjelevan lapsia allergioilta, mutta suojelu voi toimia toisinkin päin. Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan perheen suuri lapsiluku voi ehkäistä koiran allergioita.

– Sen vuoksi allergialta suojaava vaikutus näyttää olevan kaksisuuntainen, kertoo tutkijatohtori Jenni Lehtimäki Helsingin yliopistosta tiedotteessa.

Tutkimuksesta ilmeni myös, että lemmikkikoirat ovat kaupungeissa selvästi allergisempia kuin maaseudulla. Ihmisillä kaupunkilaiselämän on jo pitkään tiedetty johtavan allergioiden yleistymiseen, mutta koirien osalta kyseessä on ensimmäinen laaja kuvaus aiheesta.

– Erityisesti yllätyimme siitä, että koirilla ja niiden omistajilla vaikuttaa olevan allergiaa yhtäaikaisesti. Tämä kertonee siitä, että kaupunkiympäristö on yleisemmin nisäkkäillä allergian riskitekijä.

Monet elämäntapatekijät, kuten asuminen omakotitalossa, koiran pitäminen ulkona ja altistuminen maatilan eläimille suojasivat myös koiria allergisilta sairauksilta.

Tutkijat ovat yhä kiinnostuneempia hyödyntämään lemmikkikoiria elintasosairauksien, kuten syöpien, allergioiden ja diabeteksen, tutkimuksessa.

– Koirat kärsivät samanlaisista sairauksista kuin ihmisetkin. Ihmisten elintasosairauksia vastaavat sairaudet ovat viime vuosina huolestuttavasti yleistyneet eläinlääkärin vastaanotolla, kertoo professori Hannes Lohi.

Lähes kuuden tuhannen koiran tutkimus tehtiin usean Helsingin yliopiston tiedekunnan yhteistyönä. Jatkotutkimuksissa kartoitetaan lisää riskitekijöitä. Suunnitteilla on myös uusia hoitokokeiluja yhdessä lääketeollisuuden kanssa.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Oikeaa ruokaa koirille
Yksi allergiaa aiheuttava tekijä on koirien pitkälle prosessoitu kuiva nappularuoka. Meillä alkoi koiran allergiat ja tulehduksellinen suolistosairaus nappuloihin siirtymisestä.
Eläinlääkäriasemilla on yhteistyösopimuksia koiranruokayritysten kanssa, joten suosittelevat ja myyvät asiakkaille näiden yritysten ruokia, koirien terveyden kustannuksella.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Oikeaa ruokaa koirille
Täysin samaa mieltä pitkän kokemuksen jälkeen. Vuosien toistuvan allergiaoireilun ja hoitojen jälkeen rupesin antamaan koiralle raakaa possun ja mahdollisuuksien mukaan riistan jauhelihaa. Oireet hävisivät. Edes kalliit ns. Eliminaationappulat eivät helpottaneet enää. Surullista mutta ilmeisen totta ... Asia salataan, kun valmistajat ja lääkärit hyötyvät.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.